Eilen Jyväskylän valtuusto käsitteli vuoden 2011 tilit ja tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen.
Arviointikertomuksesta ilmenee syy kaupungin talouden jyrkkään syöksyyn maan velkaisimpien kuntien joukkoon:
Valtuustokauden tavoite investoinneissa ylittyi peräti 117 miljoonalla eurolla.

Valtuustokauden tavoitteena oli supistaa investointeja 40 miljoonaa.
Ylitys vastaa kahden vuoden investointeja.
Ryhmäpuheenvuoroni asiassa valtuusto-sivullani.

Myös vuoden 2011 investointibudjetti, 63,4 miljoonaa euroa ylittyi kolmanneksella, 24,6 miljoonalla. Syitä ovat ainakin ohi investointiohjelman tehdyt ”shoppailut”, Kankaan seinästä seinään rakennetun teollisuukiinteistön osto ja nk. Lutakon kaukalona tunnettu ”sausescu-biitsin” jatke Jyväsjärven rannassa. Huomattavia ylityksiä on uutisoitu ainakin uimahallin ja kaupungintalon remonteissa.

Noin suuri poikkeama ei saa jäädä pelkän arviointikertomuksen maininnan varaan; valtuustolle on tehtävä selkoa ainakin merkittävimmistä ylityksista - ja niiden syistä.
Niiden rinnalla on groteskia esittää terveyskeskusten ja kirjastojen sulkemisia suuruusluokkaa 100.000 euron laskennallisten säästöjen toivossa.
Paino sanalla "laskennallinen".
Tilapalvelun laskenta- ja laskutusperusteissa näyttäisi olevan säätämisvaraa, kun ainakin koulukiinteistöjen ylläpitomenot ovat nousseet lähes kolminkertaisiksi neljässä vuodessa.