Suomen 12. presidentiksi on valittu Sauli Niinistö (kok). Onnea valitulle.
Äänestysaktiivisuus kuitenkin romahti alle 70%:n ja hylättyjä ääniä jätettiin ennäätysmäärä, lähes 25.100 kappaletta.
Äänestysaktiivisuus huomioituna Niinistöä kannatti vain 43% äänestysikäisistä.
Vaikea puhua "koko kansan presidentistä".

Samalla laskettiin myös Suomen "suvaitsevat"; heitä on niukin naukin neljännes äänestysikäisistä kansalaisista. Ei tuokaan aivan odotettu lopputulos ainakaan "sosiaalisen median" ennakkopuheitten ja -kirjoitusten perusteella.

Vaikea tuloksesta on päätellä myöskään "euromyönteisyyttä" va "-kielteisyytttä", kun euromyönteisimmäksi luonnehdittu Paavo Lipponen romahti jo ensimmäisellä kierroksella alle 7%:n ääniosuuden mutta niinikään "euromyönteiseksi" mielletty Niinistö voitti toisen kierroksen 2-vaiheiselle presidentinvaalille murskaluvuin 62,6% Haaviston 37,4%:a vastaan.
Lipposen mukana romahti myös sdp:n puoluesihteeri Mikael Jungner.

Timo Soinin mukaan syy Haaviston romahdukseen oli "taustajoukoissa". Saattaapa sama syy olla myös Lipposen romahduksen takana. Viittaan nyt erityisesti Jungneriin.