Kokoomus on – nähdäkseni aivan oikein – ymmärtänyt vaalien tuloksen oikein; kansa halusi muutosta politiikkaan, mutta kokoomus selvisi suurimmaksi puolueeksi. Siinä asemassa se pääsi määräämään askelmerkit, mitä muutoksia tehdään.

Jyrki Kataisen 1. yritys törmäsi Perussuomalaisiin: muutosta EU-politiikkaan ei haluttu tehdä.
Perussuomalaiset kestivät paremmin kuin Kataisen linja.
Kataisen toinenkin yritys nk. six-packin avulla kärsi niin ikään haaksirikon; se törmäsi verokysymyksiin.

Kataiselle jäi kaksi vaihtoehtoa: joustaa joistakin askelmerkeistään, tai luovuttaa hallitustunnustelijan tehtävät Urpilaiselle.
Jälkimmäinen oli Kataiselle ”mission-impossible”: kokoomuksen askelmerkit olisi pyyhitty kartalta ja kokoomus passitettu oppositioon.

Jotakin muuta oli siis yritettävä. Ja se jokin muu oli jatkoaika uudelle tarjouskierrokselle.

Katainen sai kolme päivää jatkoaikaa. Niistä kaksi hän käytti Soinin taivuttelemiseen vanhan EU-politiikan tukijaksi.
Ei onnistunut.
Lupa äänestää ”kaksi kertaa vastaan” ei ollut riittävä. Se oli Kataisen ohari, koska nuo kerrat olisivat tulleet käytetyksi jo tässä kuussa ja syksyllä Kreikan tukipaketteihin. Runsaan vuoden kuluttua tulee ainakin pysyvä vakausmekanismi, jota olisikin pitänyt jo puolustaa.
Sen lisäksi olisi pitänyt puolustaa hallituksessa paljon muitakin sisäpolitiikan päätöksiä, joihin oli vaadittu muutosta. ALV:n ja eläkeiän korotukset vain esimerkkeinä mainiten.
Ja luopua eläkeindeksin oikaisuvaatimuksesta. Esimerkiksi.

Katainen käytti viimeisen oljenkortensa ajan hengen mukaisesti: turvautui ”six-packiin”.
Jotenkin ounastelen, että – ajan hengen mukaisesti – nuokin mäyräkoirankuoret jäävät nurmikolle, koska sovittamattomat risitiriidat erityisesti veroasioista ovat edelleen voimassa.

Onnistuminen edellyttäisi Kataisen luopuvan niin monesta vaatimuksestaan, että hänen omat tukijoukkonsa kokisivat tulleensa petetyiksi.
Lisäksi pitäisi kumartaa yhtä aikaa kaikkiin suuntiin; se vaatii taipuisaa selkärankaa.
Mitä esimerkiksi kirjataan ohjelmaan avioliittolaista tai vaalilain uudistamisesta ja ydinvoiman lisäluvista?

Mikä oli Perussuomalaisten rooli tuossa palapelissä?
Pakeniko ”vastuutaan ajaa äänestäjille lupaamiaan asioita” menemällä itse hallitukseen ajamaan niitten vastaisia asioita,
vai mahdollistiko niitten ajamisen luopumalla ministeriauton kyydistä ja ottamalla Kataiselta mahdollisuuden vastustaa niitten ajamista hallituksessa?

Minä näen tuon jälkimmäisen vaihtoehdon, koska Perussuomalaisille tärkeintä on lopputulos, ei se, kuka esityksen teki tai sitä kannatti.
Mutta arvioko Katainen tilanteen noilta osin omien preferenssiensä mukaan – väärin?

Uskon Kataisen ainakin veikanneen väärää hevosta – ja menettäneen siksi mahdollisesti ainutlaatuisen tilaisuutensa päästä pääministeriksi.