EU:n vakuusrahaston vastuiden laajentamista kehkeytyi perustavaa laatua oleva skisma, joka vie väistämättä totuuksien äärelle.
Hallitusta - toivottavasti ei elämää - suurempi kysymys siitä tuli, kun lehdistölle vuoti hallituksen suurelta valiokunnalta hakemat valtuudet korottaa Suomen takausosuus kaksinkertaiseksi, 8 miljardista 16 miljardiin.
PM Mari Kiviniemi syyllisti epäisänmaallisuudeksi arvioimastaan vuodosta ei vain koko opposition, vaan sen mukana kaikki oppositiota äänestäneetkin kansalaiset.
Jos tieto oli väärä, olisi Kiviniemelle ollut helppoa kiistää tieto vääräksi.
Ei kiistänyt, joten tuollaista ilmeisesti ainakin yritettiin.

Kun suuri valiokunta torjui vakuuksien laajentamisen ja asetti vielä tiukat ehdot, millä niitä voidaan edes pyytää, ei Kiviniemellä ollut valtuuksia suostua varovaiseenkaan lupaukseen niiden laajentamisesta. Sellaisen "ilosanoman" hän myös kertoi 11.3. -kokouksen lopputulokseksi.
Hyvin ilmeistä on, että vielä kokouksen aikana yritettiin saada valtuudet pikaisesti uudelleen koolle kutsutulta valiokunnalta. Aiemman kielteisen kannan toistamiseen sitä tuskin tarvittiin.

Ministerikokouksen jälkeen maailmalta kuitenkin kuului perin kummia: Saksan lehdistö uutisoi ainakin Saksan joutuvan yli kaksinkertaistamaan takauksensa vakuusrahastolle. Vain yksipuoliseksi hyväntahdoneleeksi sitä ei voi edes kuvitella; muutkin maat ovat välttämättä mukana.
Ristiriita oli niin vakava, että se piti selvittää vielä ennen valtiopäivien päättämistä.

Hallituksen vasemmistoliiton välikysymykseen 15.3. antamassa vastauksessa kierrellään ja kaarrellaan itse kysymyksen ympärillä antamatta selvää vastausta; ainakin epäilys jäi elämään seuraavan eduskunnan käsiteltäväksi. Erityisesti on huomattava Kiviniemen vastauksesta:
"Pysyvän vakausmekanismin rahoituskapasiteetin osalta päätettiin, ettei sen tosiasiallinen lainanantokapasiteetti tule ylittämään 500:aa miljardia euroa."

Mutta silloinhan "lainanantokapasiteettia" on kasvatettu Kiviniemenkin vahvistamasta "lainanantokyvystä" 440 miljardista. Ainoa, mistä enää keskustellaan, koska ja miten tuo kasvatus tullaan tekemään. Eduskunnan päätöksen se ainakin vaatii ja siihen saakka toimitaan nk. "vissillä puheella", jolla on vain pääministerin yksityinen lupaus.

VVM Jyrki Katainen ei jättänyt noin paljoa avoimeksi:
"Oma näkemykseni on, että takuiden kasvattamista pitää joka tapauksessa käyttää, mutta onko se ainoa vai tuleeko sen rinnalle vielä muita keinoja, sitä me emme vielä tiedä."

Niinhän siinä kävi kuin kirjoituksessani Keskisuomalaisessa 15.3. ennakoin: sotketaan kokonaissummat ja käytettävissä olevat summat keskenään, ja siirretään lopulliset päätökset vaalien jälkeiseen aikaan.

Historiasta tulee mieleen eräs toinen sopimus, jonka Suomen edustaja - silloin tosin presidentti - allekirjoitti sopimuksia "omalla riskillään". Ilmi sekin tuli, ja sitten jaettiin tuomioita valtiopetoksesta.
Jopa tuollaisen episodin uusiutumiseen on syytä varautua.
Mutta pujottiko Katainen hirttosilmukan Kiviniemen kaulaan?