Ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrynen pääsee tänään ministereiden ikätilastossa kakkoseksi jo edesmenneen Ahti Karjalaisen rinnalle; molemmilla ministeripäiviä on yhteensä 5772.

Ministereillä on puoluekannan lisäksi paljon muutakin yhteistä:
Kumpikin on pyrkinyt "apinan raivolla" Kekkoseksi; kumpikaan ei onnistunut siinä.
Karjalaisen etsikkoaika meni jo lopullisesti umpeen, ja olen taipuvainen uskomaan, että toteutumatta se jää Väyryseltäkin.

Sekin aika jo meni ohi, jolloin saattoi tilata itänaapurilta nootin presidenttikampanjansa tueksi. Viimeksi Väyrynen tilasi sellaisen Karjalaisen kampanjan hyväksi.
Mutta ei hän ilmeisesti puoluetoverilleen uhrautunut; enemmän taisi olla kyse hänen omasta missiostaan, olihan hän "kruunun perimysjärjestyksessä" seuraava.

Mutta väliin tuli Mauno Koivisto, jota Väyrynen vimmatusti kampesi pääministerin paikalta. Yritys tyrehtyi Paavon julistukseen valtioneuvoston rappusilta, että "nyt hallitus kaatuu ja kaatuu varmasti". Hänelle ei muistettu kertoa, että Kekkonen oli 10 minuuttia aikaisemmin luopunut tehtävästään ja Koivisto nimitetty väliaikaiseksi presidentiksi; hallitus ei enää voinut kaatua.

Koiviston jälkeen tuli uusi kanto Väyrysen kaskeen: Esko Aho, jonka kaudet pääministerinä jäivät yhteen. Mutta Väyrysen aika ei tullut vieläkään. Alkoi toisen Paavon, Paavo Lipposen kaudet.

Väyrysen Waterlooksi voi nostaa tappion v. 1994 presidentinvaaleissa; Hän kompastui yhteyksiinsä itään, erityisesti Victor Vladimiroviin. Valtiopetoksenkin mahdollisuutta arvioitiin.
Seuraavassa yrityksessä hän jäi kakkoseksi jo keskustan omassa jäsenäänestyksessä. Ja viimeksi keskustan puheenjohtajavaalissakin.

Nähdäkseni kakkossijoja on jo yksi liikaa, mutta uskon Väyrysen itse olevan toista mieltä; ainakin yksi rynnäkkö on ilmeisesti vielä näkemättä.