Keskustan tuore puoluesihteeri Timo Laaninen haikaili nykyisen hallituspohjan jatkamista, minkä Jutta Urpilainen (sdp) näki merkkinä poliittisesta kahtiajaosta oikeistoon ja vasemmistoon.
Epäilemättä Urpilainen on ainakin oikeilla jäljillä, mutta hänen ratkaisumallinsa - sdp sen vaihtoehtona - kutistuu vain virtuaaliseksi.

Kaksi kolmesta suuresta - sdp-keskusta-kokoomus - on aina ollut hallituksessa ja se kolmas, kukin vuorollaan, oppositiossa. Koskaan ei ole harjoitetusta politiikasta voinut päätellä, kuka kulloinkin oli oppositiossa.

Eikä sdp:n vakuuttelut erilaisesta politiikasta tunnu kovin uskottavilta sen vast'ikään oltua peräti 12 vuotta hallituksessa, pääministeripuolueenakin, mutta vähintään yhtä oikeistolaista politiikkaa silloinkin pukkasi.
Suorastaan paradoksaalista oli, että oppositiossa ollut kokoomus ylpeili sillä, että sen kaikki vaalilupaukset toteutuivat - Lipposen punamultahallitus toteutti ne. Jopa Ekstra-bonuskin tipahti pääomaveron poistolla; Eero Heinäluoma poisti sen.

Vihreitten osalta on tullut paljon porua ja vähän villoja; mukana tosin pari ydinvoimalaakin.
Heidän vaihtoehdokseen on jäänyt vain nippu kaikilta köyhimmiltäkin perittäviä veroja - ja vaatimuksia sukupuolettomista kansalaisista.

Vihreät julistautuivat Perussuomalaisten vaihtoehdoksi ja nostivat pakolaiskysymyksen pääteemakseen. Kyllä se minulle sopii; pyydetään äänestäjiä arvioimaan, pitäisikö politiikan olla maahanmuuttoa rajoittavampaa vai vihreitten ajamaa avoimien rajojen mallia.
Tuon arvion tekemiseen toivoisin, että hallitus viimeinkin esittää edes kohtalaisen tarkan laskelman nykyisen politiikan kustannuksista.