Sananvapauden päivää vietettiin viime lauantaina. Keskisuomalainen valmistautui päivään julkaisemalla ennakkoon artikkelin, jossa lukijoita pyydettiin kertomaan, mitä Keskisuomalainen on jättänyt kertomatta.
Teemapäivänä lehti julkaisi kokosivun artikkelin, jossa ainakin otsikkotasolla kerrottiin, mistä asioista lehti on lukijoiden mielestä vaiennut; aineistoa kertyi yli sadasta esimerkkitapauksesta. Sikäli keskisuomalainen kelpaa esimerkiksi muillekin viestimille, että se noinkin avoimesti kertoi oman julkaisupolitiikkansa ja lukijoiden odotusten välisestä ristiriidasta.

Omassa päätoimittajan kolumnissaan Erkki Laatikainen muistutti julkaisuvapaudesta, ettei se tarkoita julkaisupakkoa. Huomautus pitää sisällään lukijoiden tekemän havainnon, ettei lehden julkaisema aineisto pidä aina yhtä heidän totuuskäsityksensä kanssa. Joskus tarkoitushakuinen selektiivisyys voi olla jopa suurempi paha kuin asiasta vaikeneminen.
Kansalaisen sanavapauden toteutumista Laatikainen todisteli lehdistön monipuolisuudella: "Kun media on hajaomisteinen, mikään mahti ei pysty sitä ohjaamaan keskitetysti." Teesi kaatuu sanaan "KUN". Keskisuomalaisen päätoimittajana Laatikainen tietää varmuudella, kuinka keskittynyttä suomen valtalehdistö on. Keskisuomalainen itsekin on haalinut laajan arsenaalin maakuntien ykköslehtien osakkuuksia ja jopa paikallisesti ilmestyviä ilmaisjakelulehtiä. Montako sellaista Keskisuomessa ilmestyvää lehteä Laatikainen tietää, missä Keskisuomalaisella ei ole omistusta? Kuinka suuri niiden jakelu on?
Pelkästä yksilön subjektiivisuudesta ei lukija-arvioissa liene kyse, kun esimerkiksi pitkäaikainen ulkopoliittinen vaikuttaja ja poliitisen historian professori Keijo Korhonen luonnehti "vallan vahtikoiraksi" kutsuttua lehdistöä "kulloinkin valtaa pitävien kädestä syöväksi sylikoiraksi".

Tunnetusti ei pitäisi purra ruokkivan kättä; sen ainakin valtalehdistömme on omaksunut jokseenkin rikkumattomasti. Lehdistön valta erityisesti mielipiteiden muokkaajana on niin voimakas, että ei se ole voinut jäädä poliittisilta toimijoilta ulkopuoliseksi saarekkeeksi. Jokainen valtakunnallisista ja maakuntien ykköslehdistä on johonkin lukijoittenkin tunnistamaan puolueeseen päin kallellaan. Vastavuoroisesti tuo puolue valvoo kyseisen lehden etuja julkisessa päätöksenteossa. Useimmiten nuo edut ovat kaikille lehdille yhteisiä, joten venettä ei keikutella toiseenkaan poliittiseen leriin kuuluvassa lehdessä. Kauhun tasapaino suitsii pääosan lopusta tiedonvälityksestä.

Kaikki osapuolet - lehdistö itse eturivissä - peräänkuuluttavat poliittisesti riippumatonta lehdistöä. Jos sitä pidetään sananvapauden toteutumisen ehtona. niin Suomessa se jää vain abstraktiksi käsitteeksi.