Vaalirahoitussotkujen yhteydessä on puhuttu jopa parlamentarismin kriisistä; äänestäjille on perustellusti jäänyt epäilys edustajiemme lahjomattomuudesta.
Samanaikaisesti sdp-kepu-kokoomus -koalitio pyrkii vahvistamaan parlamentarismia leikkaamalla kansalaisten suoraan valitseman presidentin valtaa entisestään. Perustelu on suorastaan korni: presidentti nähdään ongelmana EU:n käsiin luovutetun vallan käyttämisessä; presidentille vielä kuuluva ulkopoliittinenkin valta halutaan kaikilta osiltaan EU:n vallan alle.

Tosiasiassa meillä on siirrytty parlamentarismin sijasta hallitusvaltaan, ja siinäkin hallituspuolueiden johdon, "valtaeliitin", saneluvaltaan. Eduskunnalla on enää vain puheoikeus.
Enemmistöhallituksella on enemmistö kaikissa eduskunnan valiokunnissa, joten lakien valmistelu tapahtuu niin ministeriöissä kuin eduskunnassakin hallituksen ohjauksessa.
Enemmistöhallituksella on enemmistö myös suuressa salissa, joten sielläkin päätökset tehdään hallituksen ohjauksessa.

Kansanedustajien aloiteoikeuskin on vain teoreettinen, sillä hallitukselle epämieluisat aloitteet jätetään raukeamaan; hallitus ei valmistele niitä, joten ne eivät tule koskaan eduskunnan käsiteltäviksi.
Hallitukselle epämieluisat rinnakkaislakialoitteetkin hylätään jo valiokuntavaiheessa hallituspuolueitten edustajien äänin.
Surkuhupaisimpia ovat hallituspuolueitten edustajien tekemät lakialoitteet: he luopuvat itsekin aloitteistaan, eivätkä ne tule koskaan eduskunnassa äänestettäviksi. Ja vaikka tulisivatkin, niin aloitteen tekijä äänestää itse omaa aloitetaan vastaan. Saavathan he kuitenkin dokumentin, jota on hyvä esitellä äänestäjille ja kehua, kuinka aktiivisia he ovat asiassa olleet.