Selaan lähes päivittäin Ehdokas.fi -sivuston blogilistaa; tällä kerralla klikkasin kiinnostusta herättävän otsikoinnin perusteella helsinkiläisen vihreän Elina Moision ajatelmiin. Elina kuvaili sikäläisten hallitusryhmien "pitkiä ja piinallisia" neuvotteluja ja esitteli - ilmeistä ylpeyttä tuntien(?) - vihreitten saavuttamaa poliittista voittoa: "Asemakaavoihin voidaan lisätä määräykset tonttikohtaisista polkupyöräpaikkojen vähimmäismääristä."
Voi olla, että koskaan Helsingissä asumattomana en ole täysin sisäistänyt sikäläisiä ongelmia, mutta ainakin Jyväskylässä polkupyöräongelma on aivan muualla kuin asuintalojen polkupyöräparkkien puutteessa. Hyvä, jos ainakin Helsingin ongelmat loppuvat tuolla konstilla; "pitkät ja piinalliset neuvottelut" eivät menneet hukkaan.

Asuntotonttien tilanpuutteen sijasta Jyväskylässä on tunteita kiristänyt lähinnä keskustan kävelykadun polkupyöräparkki, ja sielläkin lähinnä se, että liian moni jättää pyöränsä siihen paikkaan ja asentoon, missä pyörä on lakannut pyörimästä akselinsa ympäri. Aiemmin paikalle tulleet eivät ole saaneet omaa "jalgratastaan" pois kuin pujottelemalla - tai nostamalla hajasijoitettujen pyörien yli. Ratkaisua haettiin palkattujen parkkivalvojienkin avulla; helpotus oli enintään ohimenevää.
Ilmiö toistuu samansuuntaisena asuinalueillakin: varta vasten asetettujen telineiden sijasta pyörillä on taipumus jäädä paikkaan, mistä ulottuu oven kahvaan kättä ojentamalla. Niin lähelle ovea pyörä on mahdoton jättää, etteikö seuraava saapuja saisi vielä lähemmäksi.

Keskustan parkkiongelmaa on paisuttanut sekin, että kovin moni näyttää unohtaneen, mihin pyöränsä jätti; alueelle vähitellen kertyy kestopysäköityjä kulkuvälineitä. Ilmeisesti osa on jo ennen keskustaan lähtöään unohtanut, ettei hänellä edes ole polkupyörää. Kulkuvälineeksi on sitten sattuman kautta valikoitunut lähettyvillä ollut sellainen polkupyörä, joka ei ole ollut kenessäkään eikä missään kiinni ketjulla. Aina ei sekään ole ollut käyttöönoton esteenä.
Sikäli tuosta spontaanista varastoitumisesta on hyvääkin sanottavaa, että kun huomaa pyöränsä lähtenee omille teilleen, kannattaa käydä tarkistamassa ainakin tuo kävelykadun ympäristö. Ellei karkulainen löydy sieltä, voi sukellusta harrastavista ystävistä olla apua. Paikallisista vesistöistä löytyy polkupyörien lisäksi mm. liikennemerkkejä, puistonpenkkejä, valintamyymälöiden ostoskärryjä …

Mutta olisikohan avain ongelmien ratkaisuun sittenkin tuo Elinan esittelemä kaavamääräys tonttikohtaisista polkupyöräpaikkojen vähimmäismääristä? Helsingin kaupunginhallituksen linjauksen sanamuoto kuitenkin hämmentää: tuollainen kaavamerkintä voidaan tehdä, sitä ei siis ainakaan kielletty tekemästä. Merkittävästä poliittisesta linjauksesta joka tapauksessa lienee kyse. Uskoisin.

Helsingin naapurissa, Espoossa, näyttää olevan toiset murheet - myös kustannusvaikutuksiltaan, arvaan. Niin ikään vihreitten Johanna Karimäki tuskaili metron rakennuskustannusten nousua runsaalla kolmanneksella. Nyt ne ovat 800 miljoonaa euroa. Kattoa ei ilmeisesti ole vielä savutettu - eikä asetettu.
Jyväskylä sentään selviää Keljolahden voimalastaan näillä näkymillä runsaalla 300 miljoonalla; kasvua siinä tosin on n. 50%. Mutta kyllä senkin koroissa on 100 miljoonan liikevaihdolla maksamista - vesilaitoksen kaupan kylkiäisenä piiloverotettavien 13 miljoonan lisäksi. Lämmitysenergian tuleva hintataso hirvittää, kun siitä puolet on korkoja, ja lopusta puolet veroja.