Tämän hallituksen ensimmäinen energia- ja polttoaineverojen korotus vahvistettiin eduskunnassa 28.11.07 hallituspuolueitten äänin. Hallitusohjelmassa tuota kutsutaan "kehittämiseksi", ja pienempipäästöisiin dieseleihin siirtymistä kannustettiin bensiiniä suuremmalla veronkorotuksella. En ole aivan vakuuttunut, että tuo kannuste toimisi odotetulla tavalla.

Samassa käsittelyssä liikenteen osuutta ympäristömuutoksen torjumista ja joukkoliikenteen edistämistä korostava hallitus äänesti kumoon ponnen, jolla vaadittiin toimia dieselpolttoaineen bensiiniä suuremman korotuksen kompensoimiseksi joukkoliikenteelle. Jopa vihreät olivat yksimielisesti ponnen kaatamisen takana. Samoin ponsi kannusteista siirtymiselle suorasta sähkölämmityksestä kaukolämpöön tai lämpöpumppuihin kaatui yksimielisen hallituksen äänin.
Oletan, että vihreitten eduskuntaryhmä ei nurinoitta taipunut noitten ponsien yksimieliseen kumoamiseen; hallituspaikka siis arvioitiin omia periaatteita arvokkaammaksi?

Hallituksen ilmasto- ja energiapolitiikasta näyttää - kauniisti sanottuna - "punainen lanka" hukkuneen; suositaan päästöjä lisääviä vaihtoehtoja ja torjutaan niitä vähentäviä. Nyt tehdyillä päätöksillä huolehdittiin vain verotulojen saamisesta.

Ekologisia tuuliviirejä nähtäneen vastaisuudessakin, ilmoitetaanhan hallitusohjelmassa: "Hallitus on valmis lisäämään tuntuvasti vesivoiman käyttöä."
Käytännössä tuo edellyttää vielä vapaiden koskien valjastamista ja/tai jo valjastettujen käytön tehostamista uusilla tekoaltailla. KTM Mauri Pekkarinen löysi ainakin tuon tavoitteen punaisen langan kaivamalla Vuotoksen altaan suunnitelmat kaapista, johon KHO ne "selvästi sallii, mutta ehdottomasti kieltää" -päätöksellään aikoinaan hautasi.
Vihreät näkivät Pekkarisen aloitteesta vain punaista ja julistivat jyrkän vastalauseensa; "vain kuolleen ruumiimme yli"?
PM Matti Vanhanen on puolestaan vakuuttanut pitävänsä kiinni hallitusohjelmasta ja päätösten yksimielisyydestä. Jos niin tapahtuu, avaa tämä hallitus joko koskiensuojelulain tai vesilain. Yksimielisyyden se voi saavuttaa joko vihreitten kanssa tai ilman vihreitä. Molemmat ovat ilmeisesti mahdollisia, ovathan vihreät jo osoittaneet merkittävää joustavuutta periaatteissaan.