Espoon kaupunki on kaavoittamassa uutta lähes 20.000 asukkaan pientalovaltaista aluetta Nuuksion kansallispuiston naapurissa olevalle 1.400 hehtaarin Histan alueelle. Hanke sai runsaasti lisää uutisarvoa VTT:n laatimalla raportilla ympäristövaikutuksista: alueen liikenne on järjestettävissä vain päästöjä voimakkaasti lisäävän yksityisautoilun varassa; CO2-päästöjen arvioidaan olevan 10.000-13.700 ekvivalenttitonnia vuodessa.
Espoon kaupunkisuunnittelupäällikkö Kari Moilanen ratkaisi ongelman määräämällä raportin salaiseksi. Sen julkitulon jälkeen Moilanen lupasi tuoda raportin 10.1. pidettävään kaupunkisuunnittelulautakunnan iltakouluun.

Etenkin kokoomus on aktiivisesti kiirehtimässä Histan kaavoittamista; äänitorvena on toiminut valtuutettu, kiinteistölautakunnan puheenjohtaja Kati Pohjanmaa.
Alueelle on olemassa jo tarkempiakin suunnitelmia ainakin YIT:llä, joka on jo ehtinyt tehdä sopimuksen Histan kartanon 500 hehtaarin maiden "kehittämisestä". Yhtiön sivuilla hanketta kuvataan "inhimilliseksi uuden vuosituhannen asuin- ja elinympäristöksi", jolta "luodaan muualle pääkaupunkiseudulle hyvät liikenneyhteydet". Ainakin Turun väylän muutamista 3-kaistaiseksi on jo visioitu. Sen liittyminen Helsingin katuverkostoon saattaa tosin tuottaa Ruoholahden kaltaisia ongelmia.

Aluerakentaminen on "ikimuistoisista ajoista" ollut sektori, jolla poliittiset puolueet ja rakennusyhtiöt ovat löytäneet yhteisen intressin. Lähinnä on puhuttu rahasta. Tuossa Histan tapauksessa nopea ratkaisu on etenkin YIT:lle ratkaisevan tärkeää; Espooseen ulottuvasta länsimetrosta on jo päätökset olemassa ja sen varteen jäävien alueiden rakentaminen siirtäisi Histan "kehityksen" hamaan tulevaisuuteen. Se saattaa olla kokoomuksenkin innostuksen taustalla.
Siitä tulikin mieleeni MTK:n ex-puheenjohtaja, ex-ministeri Heikki Haavisto, joka ilmoitti ammatikseen maanviljelijä. Kysymykseen, mitä Haavisto viljelee, sai vastauksen: kerrostaloja.