MMM Sirkka-Liisa Anttila kotiutui Brysselin 141-neuvoteluista salkussaan vahva usko uuden "torjuntavoiton" saavuttamiseen ensi viikolla jatkuvissa neuvotteluissa; sekin lopulta vain vuoden kestävä ”tulitauko”. Alkuperäisestä tavoitteesta on jo luovuttu.
Koskahan niitä oikeita voittoja voidaan ryhtyä odottelemaan?

Ehkä suurin ongelma onkin siinä, että suomalaiset kuvittelevat EU-tuet kompensaatioksi korkeammista tuotantokustannuksista. Noinhan asia ei ole. EU-tukien tarkoitus on ylläpitää tuotantoa siihen parhaiten sopivilla alueilla. Tuo periaate tuotiin selkeästi esiin äskeisessä sokerikiistassakin; WTO:n ja EU:n sopimuksiin erikoistunut vastuututkija Ellen Huan-Niemi MTT:stä:
”EU:n sokeripolitiikan uudistuksen myötä sokerintuotanto keskittyy unionin parhaille viljelyalueille kuten Saksaan ja Ranskaan. Nämä maat tuottavat nykyisin melkein puolet EU-25:n sokerin tuotannosta. Uudistuksen jälkeen EU:n sokeri tuotetaan lähes kokonaan edellä mainituissa maissa.”

Joitakin nahistuneita ja nahistuvia "porkkanoita" piti kuitenkin antaa hyödyllisille idiooteille, jotta ne saatiin houkuteltua tuon järjestelmän maksajiksi. Tuo kiistelty 141-tuki oli yksi Suomen houkuttimista. En ole aivan varma, menivätkö silloiset neuvottelevat ministerimme Pertti Salolainen ja Heikki Haavisto nk. halpaan, vai yrittävätkö he uunottaa kansalaisia uudelleen uskottelemalla etteivät uunottaneet aikoinaan EU:sta kansanäänestettäessä.

Etelä- ja Lounais-Suomi ovat hyvinkin parhaiten maataloustuotantoon soveltuvia alueita Suomessa. Keski-Euroopasta ja erityisesti Ranskasta katsottuna nekin ovat maatalouteen heikosti soveltuvaa ”tundraa”, jonka tukeminen on EU:lle lähinnä rasite. Nyt kinastellaan enää aikataulusta, missä tuo rasite loppuu. Kovin monia vuosia se ei missään nimessä tule jatkumaan.
Ruotsissa maatalous on käytännössä loppunut Tukholman pohjoispuolisilla alueilla. Se on myös Suomen tulevaisuus, sillä erotuksella, ettei Suomella muita alueita olekaan.

Noitten "torjuntavoittojen" kanssa joudumme siis elämään vastaisuudessakin; sillä tiellä käydään pian kädenvääntöä viimeisistä siemenperunoista. Seuraavia odotellessa olisi syytä miettiä, minkä tuottamiseen Suomi on EU:n parhaiten sopivaa aluetta. Maataloustuotteita ne eivät selvästikään ole eivätkä metsätkään näillä leveysasteilla menesty poikkeuksellisen hyvin. Elektroniikka- ja informaatioteollisuus puolestaan eivät ole maantieteestä riippuvaisia.
Minusta näyttää, että petoeläinreservaatti on Suomen tulevaisuutta. Jos nimittäin EU:ssa aiotaan pysyä.