Kansallisteatterissa esitettiin ensi-illan arvovaltaiselle katsojakunnalle Kristian Smedsin ohjaama uusin versio tuntemattomasta sotilaasta. Ainakin siitä julkisuudessa esitettyjen klipsien perusteella yhteys Väinö Linnan alkuperäisteokseen jää ohueksi, lähinnä tulee mieleen Jouko Turkan ohjaama mukaelma Aleksis Kiven Seitsemästä veljeksestä, Seitsemän räkää.

Ilmeisesti individualismi on ohjaajien ammattikunnassa mielletty menestymisen avaimeksi. Rajoja koeteltaessa tulee ajoittain ylilyöntejäkin. Onneksi nuo "jumalan teatterit" ovat ohimeneviä ilmiöitä; mistä lie niiden hetkellinen kiinnostus johtuukaan. Jatkumona ne johtaisivat väistämättä entistä kornimpiin tuotoksiin; nk. äksön-leffojen tehosteet ovat tuolla tiellä jo melko pitkällä.

Kuka hakee teatterista mitäkin, minulle se on paikka, johon menen viihtymään, ehkä huvittumaankin, myönteisessä mielessä. Tuon näytelmän taidan jättää väliin. Enkä näe erityistä syytä varata aikaa sen tulevan TV-versionkaan katsomiseen.