Suomalaiset hävittäjälentäjät ovat kuulemma harjoittelemassa Ruotsissa; ohjelmaan kuuluu myös ilmatankkaus. Aiempien, virallisesti vahvistamattomien tietojen mukaan suomalaisia Horneteja oltaisiin varustamassa ilmatankkauslaitteilla.
Puolustusvoimien sivuilla kone-esittelyssä todetaan mm. ”pisin lentomatka lisäsäiliöiden kanssa korkealla 3 700 km”
Sisäisillä tankeilla toimintasäteeksi ilmoitetaan 770 km. Kovin paljoa kauempana ei Suomen nykyisten rajojen sisällä voikaan käydä kääntymässä.
Jos Hornetien toimintasädettä pitää ilmatankkauksella kasvattaa, pitää valtakunnan rajojakin siirtää kauemmaksi. Häkämiehen USA-lausunnot saavat aivan uuden kontekstin.

Kansakuntamme pelastava oljenkorsi löytyy kuitenkin ulkopolitiikkaamme johtavien pääministerin ja presidentin vakuutteluista, että tällä vaalikaudella emme liity NATO:on, ja ilman tuota ”turvatakuuta” yltiöpäisinkään kokoomuksen kypäräpappi tuskin rohjennee käynnistää revanssia itäisen naapurimme kanssa. Haluan ainakin uskoa, ettei sodasta ja valtakunnan rajoista päättämiseen valtuutettu eduskuntakaan sellaiseen suostuisi.
Kokoomus näyttää jo petaavan seuraavien vaalien johtoteemaansa ”Suur-Suomi Nyt" - Francis Coppolan kulttielokuvaa vapaasti mukaillen.