Alpo Rusin vahingonkorvausoikeudenkäynti jatkui Helsingin käräjäoikeudessa presidentti Martti Ahtisaaren kuulemisella. Oikeudenkäynnin luonne muuttui oleellisesti, kun Ahtisaari muisteli Supon johtaja Seppo Nevalan tilannekatsausta vuodelta 2002. Siinä Nevala kertoi Jukka Rusin vakoiluepäilyistä, kertoi myös sen, että tapaus on vanhentunut. Samaan tulokseenhan päätyi myös valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoski Supon tutkimuksen perusteella.
Supolle Ahtisaari lähetti terveiset, että olisi hyvä tunnustaa, jos on tullut tehdyksi virheitä.
Tähän saakka Supo on poliisijohdolta tilatun "perusteellisen selvityksen" tuella pitäytynyt kannassa, että sillä oli "eri lähteistä saatujen tietojen mukaan" syytä epäillä Alpo Rusia vakoilusta ja jopa vangita hänet tutkintaa varten.

Anekdoottina tuosta poliisijohdon selvityksestä kerrottakoon, että samainen Robin Lardot ei nähnyt mitään väärää siinäkään, että KRP:n silloinen apulaispäällikkö Kauko Aaltomaa hävitti käräjäoikeuden todistajanauhojen leikkaamisesta tehdyn rikosilmoituksen; Jyväskylän käräjäoikeuden poliisille esitetukintaan todisteiksi lähettämissä nauhoissa jopa todistaja ja kuulustelija vaihtuivat kesken todistajalle esitetyn kysymyksen. Nauhojen mahdollisia leikkaajia olivat vain poliisi ja käräjäoikeus.
Tutkintaa ei koskaan aloitettu eikä ilmoitusta edes kirjattu poliisin RIKI-järjestelmään.

Nyt käräjäoikeuden tehtäväksi jää arvioida, pitääkö se jutussa asianosaisena olevaa Supoa vai presidentti Martti Ahtisaarta luotettavampana. Ainakin tähän saakka on tukeuduttu presidentin ja yleisemminkin presidentti-instituution arvovaltaan.
Helsingin käräjäoikeus harkitkoon oman näkemyksensä mukaan, mutta tänä iltana minun iltarukoukseeni sisältyy toive: "... ja anna kaikille poliittisille johtajillemme voimia seurata Ahtisaaren viitoittamalla rehellisyyden tiellä."