Pääministeri Matti Vanhanen kehotti ministereitä vaikenemaan Alma Median kysellessä heidän kantaansa nk. Stasi-listojen ja Roosenholz-aineiston julkistamiseen. Asia tuli jälleen ajankohtaiseksi, kun ilmeni silloisen sisäministerin Ville Itälän ja ulkoministeri Erkki Tuomiojan asettaneen ehdoksi aineiston luovuttamiselle saksalaisille, että se annetaan tutkijoiden ja asianosaisten käyttöön. SUPO kiersi ministereiden päätöksen hankkimalla listat "muuta kautta", jolloin ministereiden päätös ei koskenutkaan sitä luovutusta. Samasta aineistosta kuitenkin on kyse. Blogimerkintäni tuosta tapauksesta kesäkuun lopulta.

Ministereillä näyttää olleen toistuvasti näkemyseroja, viimeksi rynnäkkökiväärien toimittamisesta Afganistaniin. Eri ministereiden näkemyserojen lisäksi yksittäistenkin ministerien kannat vaihtuivat "yön yli nukuttua". Sinällään ei ole kovin vaarallista, että ministereillä on erilaisia näkemyksiä. Ne eivät ole vaarallisia silloinkaan, kun on kyse hallituksen poliittisesta linjasta; senhän ainakin voisi kuvitella muodostuvan demokraattisesti erilaisten näkemysten yhteensovittamisen kautta.
Ymmärrettävästi hallituksen linjasta lausuu ao. alueen ministeri - sitten kun hallituksessa on sovittu hallituksen linjasta. Ymmärrettävissä sen sijaan ei ole Vanhasen edellinenkään kehotus pidättyä kommenteista. Silloin hän tarkoitti valmisteltavana olevia ja keskeneräisiä asioita. Se on itäisiltä mailta tunnettua pienen piirin kabinettipolitiikkaa, ei avointa demokratiaa, jota vielä Suomen EU-puheenjohtajakaudella oltiin eräänä pääteema implementoimassa myös EU:n käytäntöihin. Sekin jäi vain peräkkäisiksi sanoiksi puheenjohtajakauden tavoitteissa.
Tällä kerralla Vanhasen vaikenemiskehotus kuitenkin viittaa siihen, että hallituksessa ei ole muodostettu yhteistä kantaa noiden listojen osalta, tuskin edes keskusteltu asiasta; mielleyhteys Pohjois-Koreaan vain vahvistuu.

Hammas Vanhasen puheiden ja käytännön toimien välillä on niin suuri, että kysymys "ostaisitko tältä mieheltä käytetyn auton" on enemmän kuin aiheellinen. Vastauskin on jyrkän kielteinen, eihän hänen puheillaan näytä olevan mitään katetta edes silloin, kun niistä on mustaa valkoisella.
Tuo uusin vaikenemiskehotus antaa luvan olettaa, että nk. kotiryssä-järjestelmä oli paljon luultuakin läheisempää, ehkä jopa valtiopetoksen tunnusmerkit täyttävää. Se ei kuitenkaan voi olla peruste lähihistoriamme keskeisesti liittyvien tapahtumien salaamiseen. Se on peruste niiden avoimeen selvittämiseen. Poliittiset toimijat eivät tarvitse eivätkä voi vaatia yksilönsuojaa poliittisten toimiensa julkituloa vastaan.