Alma Median teettämän tutkimuksen mukaan 51 % suomalaisista pitää poliitikkojen suomettumisen aikaisten tekemisten enempää penkomista tarpeettomana, kolmannes olisi halukas tutkimaan niitä tarkemmin.
Osat vaihtuvat, kun puhutaan nk. Stasi-listoista. Runsas 40 % haluaisi ne julkisuuteen, hieman harvempi antaisi niidenkin olla. Erityisesti vanhemmat ikäpolvet ovat julkistamisen kannalla, mutta nuorempia ei syntymäänsä edeltävien aikojen poliittinen historia näytä juurikaan kiinnostavan.

Ulkoministeri Ilkka Kanerva ei olisi halukas julkaisemaan listoja, mutta olisi kuulemma kiinnostunut näkemään ne; "historiallisessa mielessä", kuten hän itse asiaa luonnehti. Erityisesti kokoomuksen sisäpiiristä ahkeraan raportoineen henkilöllisyys kiinnostanee Kanervaa. Tosin olisin yllättynyt, jos hänellä ei olisi jo tietoa tai "vahvaa epäilyä" raportoijasta.
Erkki Tuomioja puolestaan linjasi poliittista avoimuutta ripittäessään ulkoministerikaudellaan Serbiaa, kuinka siitä ei voi tulla "normaalia avointa demokratiaa", ennen kuin se on "avoimesti kohdannut ja käsitellyt myös uusimman historiansa pimeimmätkin jaksot.".

Tuo suomettumisen aikakausi lienee omaa poliittista lähihistoriaamme, johon sopisi soveltaa samaa ohjetta. Suomella ja Serbialla näyttäisi olevan yhtäläisyyttä ainakin siltä osin, että molemmissa maissa lähihistoriansa poliittisissa varjoissa hiippailleet ovat edelleen vallassa.
Stasi-listojen salassapitoa perustellaan Suomen ulkopoliittisten suhteiden luottamuksellisuudella ja kansainvälisten sopimusten pitävyydellä. Ensiksi mainitulta putosi pohja, kun DDR lakkasi olemasta valtiona. Jälkimmäinen äskettäin julkitulleella hallitustason päätöksellä, että noiden listojen luovuttamisen ehdoksi määrättiin avoimuus tutkijoille ja asianosaisille itselleen. Listoja piilotteleva SUPO soveltaa sitä kieltäytymällä antamasta niitä tuomioistuimellekaan.

Epäilemättä kansalaiset saattaisivat reagoida listojen sisältöön äänellään. Ehkä reagointi olisi jopa niin laajaa, että se vaikuttaisi poliittisiin voimasuhteisiinkin. Siihen vetoaminen ei kuitenkin ole laillinen salausperuste, se on puhdasta valtapolitiikkaa. Politiikan toimijat eivät tarvitse eivätkä voi vaatia poliittisille tai yhteiskunnallisille toimilleen yksilönsuojan piiriin kuuluvaa salassapitoa.
Entä mitä pitäisi ajatella valtion turvallisuudesta vastaavasta SUPO:sta, joka on ryhtynyt tuon valtapolitiikan toimeenpanijaksi? Se näyttää ymmärtäneen toimivansa Belo-Finlandijassa.