Saksan Rostockissa pidettävä G8-kokous on houkutellut - taas - laajat mielenosoittajajoukot paikalle. Väkivaltaisiksi muuttuneissa mellakoissa on vastakkain eri lähteiden mukaan 30.000 - 100.000 mielenosoittajaa, joista n. 500 väkivaltaisuuksiin pyrkinyttä, ja 13.000 mellakkavarustukseen sonnustautunutta poliisia. Osaansa julkisuudesta on hakenut myös entisen Itä-Saksan Schwerinistä kotoisin oleva uusnatsiryhmä.
Pienessä Suomessa on ymmärrettävästi pienemmät piperrykset.

Julkisuutta mellakoitsijat kyllä saavat - aineellisten vahinkojen lisäksi, tosin anonyymisti. Ja myöhemmin tuomioita tekemisistään, kun anonyymiys pettää. Mutta mitä muuta?
Erilaisia huippukokouksia noilla mellakoilla ei lopeteta. Korkeintaan ne siirtyvät nykyistäkin paksumpien verhojen taakse. Vaikea kuvitella, että kokousten avoimuuden vähentäminen olisi noiden mellakoitsijoiden tavoitteena, vaikka se onkin niiden ilmeinen seuraus.
Myöskään kokousten asialistaan tai tehtäviin päätöksiin noilla mellakoilla ei voi vaikuttaa.

Mellakoijien motiivia täytyykin hakea mm. tuhopolttajien kautta. Heidän kerrotaan usein jäävän tai ainakin palaavan palopaikalle suurta riemua tuntien: "Minä sain tuon aikaan." Vastaavaa käyttäytymistä on havaittu myös internetin sabotööreiltä. Molempien kliimaksiin sisältyy aimo annos myös häpeää, pyrkiväthän he peittämään jälkensä ja kiistämään tekonsa.
Tuhopolttajien taustalta löytyy useimmiten mielenterveydellisiä ongelmia, sulkeutuneisuutta, huomion kaipuuta ja kyvyttömyyttä normaaleihin ihmissuhteisiin. On ainakin mahdollista, että samoja teemoja löytyy myös erilaisiin katumellakoihin osallistuvilta. Siihen suuntaan viittaa esimerkiksi nk. Smash Asem -mellakoijat ja heidän frustraationsa, kun poliisi vihelsi pelin poikki jo ennen kuin itse mellakka pääsi alkamaankaan. Sellaiseen oli aseistuksesta päätellen ainakin valmistauduttu ja pienimuotoisia improvisaatiota yritettiinkin vielä poliisin operaation päättymisen jälkeen.
Rationaalisesti arvioiden saman energian käyttäminen nk. parlamentaarisiin menetelmiin olisi huomattavasti tehokkaampaa, mutta julkisuus jäisi ilmeisesti vähäisemmäksi. Selityksesi jäänee siis häiriköinti julkisuuden vuoksi. Kovin suurta henkilökohtaista glooriaa anonyymiksi naamioituva mielenosoittaja ei kyllä saa. Ja lähinnä jakomieliseltä, häpeän suuntaan viittaavalta vaikuttaa heidän naamioitumisensa ja yleisesti kielteinen suhtautumisensa tunnistettavien kuviensakin julkaisemiseen.

Tämän kirjoituksen loppukaneetiksi sopii professori Jukka Kemppisen terävä huomio:
"Mutta eri puolilla on henkilöitä, jotka ovat valmiita tappamaan jokaisen, joka väittää häntä väkivaltaisiksi."