Helsingin Sanomat uutisoi viime maanantaina savonlinnalaisen kunnallispoliitikon "yritteliäisyydestä": "Varanotaarin epäillään kavaltaneen kolme miljoonaa euroa leskeltä"
Uutisessa ei mainita poliitikon puoluekantaa, saati hänen nimeään. Se on kuitenkin yksikertainen selvittää OM:n vaalisivuilta katsomalla, kuinka monta varanotaaria oli kunnallisvaaleissa ehdolla Savonlinnassa. Se ainoa tuli myös valituksi 181 äänellä, mutta ei ole enää Savonlinnan kaupunginvaltuutettu.

Julkisuuskynnys poikkeaa oleellisesti mm. Tony Halmeeseen sovelletusta. Samoin Rovaniemellä huumebisnestä pyörittäneen sdp-läisen kunnallispoliitikon puoluetausta tuotiin alusta alkaen näyttävästi esiin. Ratkaiseva ero lienee, että tällä kertaa tekijä on keskustalainen.
Väärinkäytösten puoluekohtaista mediakohtelua vahvistaa myös artjärveläisen vakavaan eläinsuojelurikokseen syyllistyneen keskustapoliitikon henkilöllisyyden ja puoluekannan varjeleminen.

Sinällään ei liene yllättävää, että nk. "vapaa media" soveltaa uutisoinnissaan poliittista tarveharkintaa. Mutta voiko julkaisukynnyksen korkeudesta päätellä jotakin eri tekojen tuomittavuudesta ja median moraalikäsityksistä? Ehkä valtamedian taustaryhmissä miljoonaluokan kavallus katsotaan niin vähäiseksi rikkeeksi, että tekijälle on annettava tehokas intimiteettisuoja - ja turvattava mahdollisuus uuteen yritykseen?