Vaaleissa päästiin varsinaiseen asiaan ennakkoäänestyksen alettua keskiviikkona. Oma vaalivankkurini on kiertänyt niin ahkeraan, että tätäkään blogia en ole ehtinyt/jaksanut päivittää. Varasin kuitenkin aikatauluuni ajan ennakkoäänestykselle heti ensimmäisenä päivänä; jos "sasisti" sattuisi, jäisi oma ääni antamatta ja saamatta.

Kommentoitavaa kyllä olisi ollut yllin kyllin, ja vähän sen päällekin. On esitelty TV-kampanjoja, peruttu niitä ja korvattu amerikkalaisesta nettifirmasta 150 dollarilla ostetulla videopätkällä nyyhkivästä kansalaisesta; sillä tavoiteltu kohderyhmä jäi ainakin minulle hämäräksi.
Kampanjan lanseerannut SAK ei ole ollut kovinkaan innostunut kommentoimaan jutun käänteitä. Eero Heinäluomakin kertoi nähneensä vain "osittain" kyseisen 15 sekunnin mainoksen. Kiireitä näyttää piisaavan silläkin suunnalla.

Oikeusministeri Leena Luhtanen puolestaan pääsi otsikoihin kunnallisvaaliensa ilmoittelusta. Ministerin vaaliasioita hoitanut puoliso kuuluu kiertäneen veroja maksamalla graafisen suunnittelijan palkkiot pimeästi. Luhtanen ei nähnyt toiminnassa mitään laitonta. Pitänee käsittää oikeusministerin lausumana sitä, että tuollainen menettely on kaikille kansalaisille luvallista?
Sinänsä uutinen ei hämmästyttänyt, olihan sdp-läistä laillisuustulkintaa esitelty myös TP Tarja Halosen vaalikampanjassa, jossa ALVit vaalirekvisiitan myynnistä jäivät tilittämättä

Aikoinaan liikenneministerinä rangaistuksien koventamista törkeistä liikennerikkomuksista vaatineen Kimmo Sasin ohella myös kokoomuksen pj Jyrki Katainen sai kiusallista huomiota, kun levisi tieto väärennetyistä valtakirjoista. Kataisen mukaan viranomaisten ei pitäisi puuttua poliittisten puolueitten asioihin, koska ne tekevät "pyyteetöntä työtä" yhteiseksi hyväksi. Tuossa tapauksessa pyrittiin varmistamaan Jyrki Kataisen valinta kokoomuksen puheenjohtajaksi kirjoittamalla ylimääräisiä valtakirjoja. Ehkä ainakin Katainen näki puheenjohtajapyrkimyksensä "pyyteettömäksi", mahdollisesti yhteiseksi hyväksikin.
Voidaanko Kataista kutsua väärennetyksi puheenjohtajaksi?