Eduskunnan päättäessä omasta tervehdyksestään 89-vuotista itsenäisyyttään viettäneelle Suomelle ilmeni yllättävää rintamakarkuruutta ja kieltäytymistä. EU-perustuslain ratifioimista äänestettäessä puuttui rivistä peräti 21 hallituspuolueitten edustajaa; 9 keskustan, 10 sdp:n ja 2 rkp:n edustajaa. Vastaan äänesti 4 keskustan (Hannu Hoskonen, Petri Neittaanmäki, Jukka Vihriälä ja Pekka Vilkuna) ja 2 sdp:n (Marjaana Koskinen, Esa Lahtela ja Tero Rönni) edustajaa. Äänestämisestä kieltäytyi 3 keskustan (Esko Ahonen, Susanna Haapoja ja Lauri Oinonen) ja 1 sdp:n (Mikko Elo) edustaja.
Ryhmät päättivät, ettei karkureita tai kieltäytyjiä rankaista.

Runsaat 62 vuotta aikaisemmin, 4.7.1944 eduskunta sääti yhdessä päivässä lain, jolla mahdollistettiin karkureitten ja kieltäytyjien teloittaminen. Se astui voimaan seuraavana päivä. Tuolloin puhuttiin isänmaan olemassaolon turvaamisesta ja laki kohdistui lähinnä rivimiehiin, itsenäisyyttämme puolustaneisiin taistelijoihin.

Äänestystulos 125 - 39 antaa sijaa spekulaatioille:
Perustuslain säätämisjärjestyksessä laki ei olisi tullut hyväksytyksi; 1/6-osan vähemmistöön riittää täysilukuisessakin eduskunnassa 34 äänestäjää.
Olisiko perustuslainsäätämisjärjestys ollut tarpeen? Tuolla perustuslailla sopimuksen sanamuodonkin mukaan perustetaan itsenäisen oikeudellisen aseman omaava Euroopan Unioni, jonka lainsäädäntö ylittää kansalliset lait. Nykyisen sopimuksen mukaisesta yksimielisyydestäkin siirrytään useilla keskeisillä aloilla enemmistöpäätöksiin. Suomi ei vajaan 2%:n osuudellaan voi estää itselleen haitallisimpienkaan esitysten hyväksymistä.
Suomen perustuslain 2 §:n mukaan "valtiovalta kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta". 94 §:ssä puolestaan säädetään, että "kansainvälinen velvoite ei saa vaarantaa valtiosäännön kansanvaltaisia perusteita".
Pitäisikö eduskunnan tahto ymmärtää niin, että eduskunta on siirtynyt kokoontumaan Brysselissä, mutta kuka sen valitsee?
Tavallisen lain käsittelyä voidaan tietysti puolustella sillä, ettei tuo perutuslaki voi tulla voimaan. Hallitus hakikin voimaantuloa laajempaa valtuutusta: se halusi eduskunnan sitoutuvan jo nyt siihen tehtäviin muutoksiinkin riippumatta siitä, mitä ne muutokset tulevat olemaan. Odottaa sopii, että tulevaa uutta versiota puolustellaan sillä, että se ei muutu paljoakaan jo hyväksytystä versiosta. Nykyinen version on PM Matti Vanhasenkin mielestä muuttunut paljon siitä, mihin kansalaiset antoivat 1994 niukan valtuutuksensa.
Tuossakin asiassa on käymässä kuin filosofin hiekkakasalle: kun poistaa hiekanjyvän kerrallaan, muuttuu kasa ennen pitkää ei-kasaksi, mutta ei voida osoittaa yksittäistä jyvästä, joka sen teki. Maastrichtin lähinnä kauppasopimuksesta on siirrytty "jyvä kerrallaan" Euroopan Unionin liittovaltioon - laukaustakaan ampumatta ja täydellisesti antautuen.

Hammas 62 vuoden takaisiin tapahtumiin on jyrkkä: silloin jopa kuolemantuomion uhalla velvoitettiin puolustamaan itsenäisyytemme säilymistä, nyt rintamasuuntaa käännettiin 180 astetta, puolustaminen onkin rankaistavaa.
Samankaltaisuuttakin tosin löytyy: ei noita vanhempiakaan taistelijoita ole palkittu teostaan. Pahimmista ylilyönneistä on sentään luovuttu, välillähän heidät suorastaan syyllistettiin "mitäs menitte" -lausunnoilla - mm. UM Erkki Tuomioja.
Jyväskylän paraatissa panssarivaunun alle heittäytynyt veteraani herättää ihmetystä; veteraanien poistuminen rivistä nk. oman käden kautta on kuviteltuakin yleisempää, mutta nyt se tapahtui julkisesti ja oleellisesti aiheeseen liittyvässä tilaisuudessa. Tuo veteraani lähetti päättäjille terveisensä fataalisimmalla mahdollisella tavalla. Oma isäni esitti ne Jyväskylän käräjäoikeuden tuomarille: "En tiennyt Siiranmäessä pelätessäni puolustavani tällaista maata." Tuolloin vahvistettiin oikeuden päätöksellä pankin vaatimus, että helmikuusta 1992 maaliskuuhun 1994 on vähemmän kuin yksi vuosi.
Tämän maan menettelytapoihin isäni oli joutunut tutustumaan myös kesällä 1944. Kun Adolf Ehrnroothin JR 7 vedettiin voitollisena Siiranmäestä Vuosalmelle, järjestettiin joukoille ampumaharjoituksia Lappeenrannan Huhtiniemessä. Siellä vähitellen täyttyviä joukkohautoja ihmetelleitä miehiä käskettiin vain pitämään suunsa kiinni.

Isänmaan ja itsenäisyyden puolustaminen jopa oman henkensä uhalla on kunniakasta. Isääni siteeraten joudun toteamaan, ettei tämä maa ole aivan sitä, mitä sen juhlapuheissa väitetään olevan. Maa ja sitä asustava kansa on yhä sama, syy muutokseen on yksinomaan päättäjissämme.