Lappeenrannan Huhtiniemen kaivauksissa löytyneet ruumiit pääkirjoituksessaan noteerannut Keskisuomalainen povaa sotahistoriamme synkän sivupolun paljastumista. Eilisen lisäksi bloggasin aiheesta tammikuussa.
Pienempi uutinen päivän lehdessä kertoo Matti Vanhasen pohtivan totuuskomission asettamista.
Vaikka pitääkin paikkansa, että parempi myöhään kuin milloinkaan, on kysyttävä, miksi vasta nyt?
Onko tuossakin takana se suomalaisen hallinnon kirous, että lähtökohtaisesti uskotaan "viralliseen totuuteen". Vastakkaisille tiedoille ja tiedottajille viitataan sillä kuuluisalla kintaalla. Jopa laillisuuden valvojat syyllistyvät tuohon ratkaisemalla kantelut "lähinnä virkamieheltä itseltään saadun selvityksen perusteella" (Lauri Lehtimajan ilmaus). Viime vuonna esimerkiksi EOA "ratkaisi" 1200 kantelua, keskimäärin 6 kpl/työpäivä, "lyhyen kaavan mukaan": "Ei ole syytä epäillä...", eli kansalainen valehtele; virkamies ei ole voinut syyllistyä kansalaisen väittämää tekoon.

Tuo Huhtiniemen asiakin on vellonut kuumana jo yli 30 vuotta, siitä lähtien kun viemäröintitöissä tuli vastaan luurankoja. Niiden osia vietiin jopa tutkittavaksi; mitähän niillekin on tapahtunut?
"Virallisena totuutena" kuitenkin uskottiin, ettei ole mitään vainajia tai luurankoja, koska ei löydy asiakirjoja.
Lappeenrannan kaupungin(?) alkuvuodesta suorittamissa mini-kaivauksissa löytyi luita "ainakin kahdesta eri ruumiista". Mitähän niillekin on tapahtunut? Eipäs sekään vielä hetkauttanut päättäjiä eikä ehdoteltu "totuuskomissioiden" perustamista.
Nyt tuo Vanhasen ehdotus vain vahvistaa suomalaisen hallintokulttuurin perussyntiä: Mitään ei tunnusteta ennen kuin syyllinen löytyy. Menetelmä tunnetaan hiihtoliitto-mallina. Mitään ei myöskään suostuta selvittämään ennen kuin pohjetta pitkin valuva ruskea vana on jo kaikkien nähtävissä. **)

Salailutaipumus on sisäänrakennettu ominaisuus suomalaisessa hallintojärjestelmässä. Liian monella korkealla vaikuttajalla on inhottavia luurankoja omassa kaapissaan. Jotta ne myös pysyisivät kaapeissa, on jollakin tavalla varmistettava, että uudet toimijat eivät ryhdy niitä kaivelemaan. Vanhoista kollegoista ei ole huolta, koska heilläkin on omat luurankonsa piiloteltavanaan.
Tuossa mankelissa rehti ja rehellinen toimija ajautuu nopeasti sivuraiteelle, keplottelijan tie on sileä ja leveä. Samalla hänelle keräytyy niitä luurankoja omaankin kaappiin, joten peittelytaktiikalla on selkeä jatkumo. Suurimmat kähmijät ja kelmit seuloutuvat huippuvirkoihin.

"Sopivan" valitsemista edistetään joskus kyseenalaisinkin keinoin. Esimerkiksi äskettäin Euroopan Neuvoston ihmisoikeustuomioistuimen suomalaisjäseneksi valittu Päivi Hirvelä ilmoittaa CV:ssään mm. toimineensa Kouvolan hovioikeuden tuomarina sekä sivutoimisena (ancillary job) käräjätuomarina (District Judge) Lahdessa useassa jaksossa vuosina 1982 - 1986.
Kouvolan hovioikeuden ilmoituksen mukaan Hirvelä ei ole toiminut siellä tuomarina vaan esittelijänä 1984 - 1990. Lahden käräjäoikeuden selvitystä odotellaan yhä. Muuta kautta saatujen tietojen mukaan Hirvelä toimi vuodesta 1990 lähtien kihlakunnansyyttäjänä Lahdessa ja vuodesta 1999 lähtien valtionsyyttäjänä.
Lievästi omituista valita erityistä tuomarikokemusta edellyttävään kansainväliseen tehtävään henkilö, jolla ei ole aiempaa tuomarikokemusta edes kotimaassaan! Erityisesti kannatta kiinnittää huomiota myös Hirvelän erikoisalaan, lasipedofiliaan ja -pahoinpitelyihin. Onko hän kunnostautunut peittelijänä vai paljastajana? Oman kokemukseni mukaan ensimmäinen arvio ei ole aivan perusteeton.
Hirvelän tavoin myös Peter Frykman ja Kari Uoti olisivat ilmeisen pätevöityneitä tuohon tehtävään. Onhan heilläkin runsain mitoin oikeuslaitoksessa hankittua kokemusta.

**) Lisäys 19.10.06 klo 18.25 Surkuhupaisin muistiini tullut esimerkki "virallisesta totuudesta":
Liisa Jaakonsaaren vakuuttelut kädessään olevasta toimittajalistasta kommenttia pyytävälle toimittajalla: "Uskokaa nyt. Mitään listaa ei ole!"
Huhtiniemen tapaus pääsee kyllä melko lähelle tuota: Miehet seisovat Lappeenrannassa kuopan reunalla luut käsissään, ja toisaalla vakuutetaan: "Uskokaa nyt. Ei siellä mitään luita ole!"