Ulkopoliittisen instituutin tutkija Henrikki Heikka on Iltasanomien tietojen mukaan tilastoinut ihmisoikeuksien puolestapuhujaksi profiloituneen Tarja Halosen lausuntoja. Yhdysvaltoja on tullut näpäytettyä kuusi kertaa presidentin virkakaudella, Venäjää vain kerran ja silloinkin varovasti.
Tsetsenian sotatila ja siihen ilmeisesti liittyvä toimittaja Anna Politkovskajan murha olisivat ehkä antaneet aihetta enempäänkin. Halosen vaitonaisuus tuskin johtuu siitä, että tsetseeneille ei (vielä) olisi myönnetty ihmis-statusta - ainakaan vaitonaisuutta ei ole sellaisella perusteltu. Todennäköisesti taustalla on naapurikoreudeksikin kutsuttu korrekti rähmälläänolo.

Vaalien alla Halonen tavoitteli korkeaa profiilia myös kotimaisen syrjäytymis- ja köyhyysongelman arvojohtajana. Virkaanastujaispuhe antoi vielä aihetta olettaa ulostuloja silläkin sektorilla, mutta vauhti hyytyi jo lähtötelineisiin; limbo siitäkin tuli.
Halosen ei kuitenkaan tarvitse henkilökohtaisesti huolestua kasvavastakaan arvostelusta; alkanut virkakausi on hänelle lakisääteisesti viimeinen. Tähän mennessä nähdyn - ja kuullun - perusteella en ole pahoillani.
Pahoin pelkään, että vastaavaa valtion päämiehen tai -naisen työn arviointia ei jatkossa tulla näkemään. Eduskunnan uuden ulkopolitiikan tutkimuslaitoksen johtoon kaavailtu politiikan jäähdyttelijä - olipa se kuka paavolipponen tahansa - suodattanee korrektin rähmälläänolon korrektilla rähmälläänololla. Siitä olen pahoillani.