Professori Sirkka-Liisa Kivelä kirjasi sosiaali- ja terveysministeriön pyynnöstä niin pahoja vanhustenhuollon puutteita, että ministeriö yritti sensuroida koko selvityksen. Seuraavaksi KELA:n tutkijat julkaisivat Vääryyskirjansa sosiaaliturvan alasajosta. Sekin on vaiettu lähes kuoliaaksi.
Nyt sosiaalipolitiikan ja oikeustieteen asiantuntijoista koottu ryhmä vaatii omassa "Oikeus ja kohtuus" -kirjassaan reippaita korjaustoimia köyhimpien asemaan. Työryhmän puheenjohtajan, Stakesin ylijohtaja Matti Heikkilän mukaan köyhimmät eivät pääse talouskasvusta osallisiksi ilman erillistä korjausohjelmaa.

Ensinnäkin, on hyvä, että kohtuuttomuuksiin paisunut eriarvoistuminen on tuotu noinkin asiantuntevalta taholta julki.
Toisekseen, on huono, että kohtuuttomuuksiin paisunut eriarvoistuminen on jouduttu tuomaan noinkin asiantuntevalta taholta julki; kansalaisten huuto ei ole kuulunut hallituksen korviin.
Ehkä globalisaation ja talouskasvun sokaisemalta hallitukselta meni vaikkua korviin heti edellisten vaalien jälkeen.
Ehkä asiaan on vaikuttanut myös johtavien poliitikkojemme kapeakatseisuus; kun oma hyvinvointi on kohonnut rutakasti, ei näköala ole ulottunut ruohon juuritasoon saakka, mistä se hyvinvoinnin kasvu on osittain revitty. Kun heikommassa asemassa olevien asemaa on entisestään heikennetty, on parempiosaisille riittänyt runsaammin jaettavaa.
Kovin kaukaa ei ole myöskään haettu ajatus, että totaalinen valta on turmellut käyttäjänsä totaalisesti. Kaikista heikoimmassa asemassa olevat nollille tai jopa miinukselle budjetissaan jättänyt Eero Heinäluoma kylvi suolaa haavoihin myöntämällä, että lisäpanostuksia tarvitaan. Sen hän kuitenkin sysäsi seuraavalle hallitukselle. Vastuun siirtäminen alleviivaa SDP:n 12-vuotisen valtakauden johtoteemaa: SDP ei noita lisäpanostuksia ole antanut, eikä anna.
Nuo tutkijoiden hätähuudot vastaavat omalta osaltaan myöntävästi kysymykseeni, että onkohan sdp:n nimessä sekä "sosiaali" että "demokraattinen" vain hämäyksen vuoksi. Yksikään sdp:n edustaja ei ole kommentoinut sitä mitenkään.

Yhtään puhtaampia jauhoja ei ole sdp:n hallituskumppani-keskustankaan pussissa. Sen kirves on veistänyt paksuimmat viipaleet oman taustaryhmänsä, maanviljelijöiden pussista.
En oikein tiedä, mitä pitäisi ajatella "luotettavalta taholta" kuulemastani, että nimenomaan nyt suurinta ääntä ruuan ALV:n alentamisesta pitävä Mauri Pekkarinen esti tuon alennuksen ottamisen jo tämän hallituksen ohjelmaan. Käsityksen muotoutumiselle olisi hyväksi, jos Pekkarinen kertoisi julkisesti, pitääkö tieto paikkansa. Jotakin osviittaa antaa sekin, että Pekkarinen ei halua kommentoida koko asiaa.