Ilmisoikeusliitto ry lähestyi - jälleen - minua jäsenmaksulaskullaan; 20 euroa, eräpäivä 26.9.2006.
Laskuun sisältyi uhkaus:
"Liiton johtokunta voi katsoa jäsenen eronneeksi yhdistyksestä, jos jäsen on jättänyt jäsenmaksunsa maksamatta kahtena peräkkäisenä vuotena."

Täysin ymmärrettävä periaate; kyllähän yhdistyksen täytyy saada sääntöjen mukaisesti vahvistetut jäsenmaksut.
Erikoista tuossa laskussa on kuitenkin se, että olen liiton johtokunnalle jo marraskuussa 2003 osoittamallani kirjeellä ilmoittanut kirjallisesti eroavani yhdistyksestä.
Julkistin eroilmoitukseni perusteluineen tuolloin myös nettisivullani.
Eroni syyksi ilmoitin katsovani liiton rikkoneen omia periaatteitaan jättäessään täysin huomioimatta kotimaiset oikeusturvaloukkaukset, ja etten voinut tukea sellaista toimintaa jäsenyydelläni.

Mainittakoon, että liitto lopetti julkisten tilaisuuksien järjestämisen, kun muutamat paikalle tulleet oikeuturvauhrit halusivat puhua noista kotimaisista oikeusturvaloukkauksista. Eräs "häiriköinnin" äänekkäimpiä paheksujia oli johtokunnan professorijäsen Martin Scheinin. Vielä väitöskirjassaan "Ihmisoikeudet Suomen oikeudessa" hän melkoisen suorasukaisesti riepotteli laillisuusvalvonnan "minimaalisen intervention" käytäntöä, mutta sittemmin professuuri Turun yliopistossa muutti näkemyksiä järjestelmälle lojaaliin suuntaan.
Tuon tilaisuuden jälkeen liitto on järjestänyt vain "kahvikekkereitä" kutsutulle joukolle. Ei-toivottuja aiheita niissä ei ilmeisesti ole enää otettu esille; ainakaan liitto ei ole julkisuudessa tiedottanut sellaisista.

Mahdollisesti eroni perustelut olivat "väärät", joten sitä ei koskaan esitetty liiton johtokunnalle. Liitolle kunniallisemmaksi menettelyksi valittiin pitkittää prosessia pari vuotta ja todeta minut erotetuksi "jäsenmaksujen laiminlyönnin vuoksi". Tuleehan tuo jäsenasia silläkin hoidetuksi, mutta ilman tahraa liiton häikäisevän kirkkaaseen kilpeen.

Liiton johtokunta koostuu entisistä ja nykyisistä poliitikoista ja heidän neuvonantajistaan alkaen presidentinpuoliso Pentti Arajärvestä, puheenjohtajana Tuomas Ojanen.
Muita johtokunnan jäseniä Jane Anttila, Tuija Brax, Pauliina Feodoroff, Juhani Kortteinen, Tapio Lappi-Seppälä, Päivi Majaniemi, Timo Makkonen, Liisa Murto, Jarna Petman, Anna-Elina Pohjolainen, Helena Ranta, Maija Sakslin, Martin Scheinin, Matti Similä, Kirsi Tarvainen, Astrid Thors, Elisabeth Tigerstedt-Tähtelä ja Veli-Pekka Viljanen.

Miten se korppi-vertaus menikään?