Ulkoasiainvaliokunta kuuli ulkoministeri Erkki Tuomiojaa Libanonin tilanteesta. Tuomioja puolestaan kuuli Javier Solanaa.
Ennen kokousta valiokunnan phj Liisa Jaakonsaari luonnehti alkavaa rauhanturvaoperaation mandaattia, että on epäselvää, onko mandaatti epäselvä. Valiokunnan saaman informaation perusteella Liisa totesi, että mandaatti on selvä, mutta sen sisällöstä vain on eri mailla erilaisia tulkintoja.

Selvähän tuo on!

Kuulijalle tuli hyvinkin selväksi se, että tilanne ei ole ainakaan ulkoministeri Tuomiojan hallinnassa. Sen hän tuntui ainakin tietävän, että eteläisessä Libanonissa siviilien(?) hallussa perin yleisiä kalashnikoveja ei ainakaan edes yritetä kerätä pois. Järeämpi aseistus, esimerkiksi ohjukset, sen sijaan kuulemma pyritään takavarikoimaan. Tuomioja jätti kuitenkin kertomatta, kuka sen tekee.
Kokouksen jälkeen Jaakonsaari valotti operaation luonnetta, ettei ole kyse "varsinaisesta" rauhaan pakottamisesta. Voi hyvät hyssälät! Onko jonkin muunkin laista rauhaanpakottamista olemassa? Liisan täytyy tarkoittaa pehmeät kasvatusopit sisäistäneen äidin menetelmää: "So, so, lapset! Leikkikää nyt kiltisti yhdessä. Tappeleminen on tuhmaa."
Siltä osin Liisan arvio lienee paikkansa pitävä, että rauhaan pakottamiseen 200 suomalaista rakentaja-rauhanturvaajaa tai ranskalaista päältäkatselijaa eivät varmasti pystyisikään. Ilmeisesti noille joukoille ei tulla antamaan voimankäyttöoikeuttakaan.

Jo nyt voidaan kuitenkin pitää selvänä, että kv-tason korkea-arvoisia linssiluteita näytetään kättelemässä toisiaan ja ylistämässä uusien YK-joukkojen saapumista Libanoniin tekemään sitä samaa, joka jo tuli todettua tehottomaksi ja alueen rauhan säilyttämisessä merkityksettömäksi.
Mutta saatiinhan tuostakin kalabaliikista koko joukko toimitussopimuksia jälleenrakennuksesta huolehtiville yhtiöille - polttoainetta globaalille talouselämälle. Leijonan osan kuluista maksaa EU, jolla ei ollut mitään osaa konfliktin syntyy eikä seurauksiin.
Sitä kolehtia kartuttavat myös suomalaiset veronmaksajat.