Ulkoministeri Erkki Tuomioja kirjoitti runsas kuukausi sitten blogissaan Serbian neuvotteluista ja siltä vaaditusta täydestä yhteistyöstä Haagin sotarikostuomioistuimen ICTY:n kanssa. Tuota yhteistyötä hän kuvasi "elintärkeäksi edellytykseksi" sille, "että Serbiasta voi tulla normaali avoin demokratia, joka on avoimesti kohdannut ja käsitellyt myös uusimman historiansa pimeimmätkin jaksot."

On tunnetusti helppoa osoittaa rikkaa toisen silmässä. Nyt on kysyttävä, pitääkö Tuomioja myös Suomea normaalina avoimena demokratiana vasta sitten, kun olemme avoimesti kohdanneet ja käsitelleet uusimman historiamme pimeimmätkin jaksot?
Tuomioja tuskin on voinut unohtaa SUPO:n kassakaappiin suljettua Stasi-listaa. Ei hän voi olla tietämätön myöskään Tarja Halosen salaisiksi määräämistä Mauno Koiviston 6.5.1992 järjestämän talouspoliittisen seminaarin asiakirjoista. Ne todennäköisesti toisivat valaistusta Suomea ja suomalaisia sotien jälkeen vakavimmin koskettaneen kriisin taustoihin ja toimijoihin. Myös siihen läheisesti liittyvät asiakirjat Suvi-Anne Siimeksen allekirjoittamasta nk. Aktiv-Hansa -sopimuksesta ovat suurta osaa kansalaisia fataalisesti koskettavaa lähihistoriaamme, joka edelleen joutuu odottamaan avointa käsittelyä. Salaisiksi määrättyjä nekin.
Serbian kohdalla keskeisten toimijoiden oleminen elävien kirjoissa ei näytä ainakaan Tuomiojalle riittävän perusteeksi avoimen käsittelyn välttelyyn. Ovatko siis suomalaiset toimijat jollakin tavoin serbejä jalompia tai ainakin suojellumpia, koska tuota omaa lähihistoriaamme ei haluta eikä suostuta selvittämään heidän elinaikanaan?