Timo Soinin (ps) kirjalliseen kysymykseen KK 497/2006 aiheettoman verotuksen aiheuttamien tappioiden korvaamista vastannut veroministeri Ulla-Maj Wideroos (rkp) piti aiheettomasti peritylle verolle maksettua korkoa riittävänä hyvityksenä; ei siis aihetta muuttaa lakia. Verottaja maksaa palauttamalleen summalle korkoa korkolain 12 §:n mukaisen viitekoron vähennettynä 2 %-yksiköllä. Tällä hetkellä tuo palautuskorko on 0,5 %. Siitä ei kuitenkaan tarvitse suorittaa tuloveroa.
Kun verovelvollinen on velkaa verottajalle, joutuu hän suorittamaan viitekoron lisättynä 7 %-yksikköä.
Jos liikaa verotetulle maksettua 0,5 %:n korkoa pidetään kohtuullisena, niin verottajan perimää 9,5 %:n korkoa voi aiheellisesti kutsua kohtuuttomaksi. Onhan niiden maksuperuste sama.
Wideroos perusteli alhaista palautuskorkoa myös sillä, että korkeampaa korkoa voitaisiin erilaisilla verotusjärjestelyillä käyttää "sijoitusmielessä" hyväksi. Siihen nähden verottajan itselleen vaatima 19-kertainen korko vaikuttaa laillistetulta ryöstöltä.

Wideroos perusteli hallituksen toimimattomuutta mm. sillä, että verotuksen oikeellisuutta seurataan mm. muutoksenhaussa menestyneiden tapausten avulla; nykyinen "kohtuullinen määrä" on 1,4 % verovelvollisista.
Aiheettoman verotuksen aiheuttamat vahingot koskevat erityisesti niitä tapauksia, joissa muutos on tapahtunut vasta hallinto-oikeudessa. Prosessin kesto ja veron maksuvelvoite mahdollisesta valituksesta huolimatta sitovat verotetun varoja aiheettomasti jopa vuosien ajaksi. Edes kiistanalaisen veron perimistä pakkotoimin Wideroos ei pitänyt ongelmallisena. Siltä osin hän viittasi "mahdollisuuteen" hakea maksujärjestelyä tai ulosoton keskeyttämistä. Verottajan mielivallan kohteeksi joutuneet tietävät konkreettisimmin, kuinka teoreettinen tuo "mahdollisuus" on.
Noissa vasta hallinto-oikeudessa oikaistuissa tapauksissahan verottajan omat oikaisukeinot vahvistetaan tehottomiksi; on siis tarvittu riippumaton taho "näyttämään keltaista korttia". On ilmennyt lukuisia tapauksia, joissa yrittäjä on ajettu perusteettomalla verolla maksuvaikeuksiin ja täytäntöönpanolla jopa konkurssiin. Ahdinkoa on vielä pitkitetty siten, että verottaja ei ole tyytynyt ensimmäiseen tuomioon vaan käyttänyt maksimaalisen ajan valituksellaan. Eräässä sellaisessa tapauksessa yrittäjän luottotiedotkin jätettiin vielä oikaisematta (kirjallinen kysymys KK 173/2003, Raimo Vistbacka). Siinäkään Wideroos ei nähnyt ongelmaa, koska "kysymyksessä tarkoitettu merkintä on joka tapauksessa poistumassa rekisteristä aivan lähiaikoina". Verottaja oli siis onnistunut pitkittämään prosessia jo lähes viisi vuotta.
Niin ikään Vistbackan kirjalliseen kysymykseen KK 443/2003 antamassaan vastauksessa Wideroos piti nopeutettua konkurssimenettelyäkin "eräissä tapauksissa" perusteltuna, vaikka pääsääntöisesti sitä ei käytetäkään valituksenalaisissa arvioverotuksissa.

Kun järjestelmä vielä antaa yksittäiselle veroviranomaiselle jokseenkin avoimen valtakirjan ilman vähäisintäkään vastuuta "kurittaa" kiusalliseksi koettua verotettavaa, ei ilmi tulleita ongelmia voida sivuuttaa Wideroosin valitsemalla E.V.V.K.-linjalla, vaikka se hyvin kuvastaakin hallituksen asennetta kansalaisiin ja erityisesti yritystoimintaan.