Hallitus päätti esittää eduskunnan ratifioitavaksi EU-perustuslakia; presidentin esittelyyn esitys tulee huomenna perjantaina. Menettely on perin poikkeuksellinen, haetaanhan sillä eduskunnan päätöstä laista, joka ei voi tulla voimaan. Normaalisti eduskunnan päätösten mukaan lakiesitykset tulevat voimaan, ellei eduskunta päätä hylätä esitystä. Edellyttäen tietysti, että presidentti vahvistaa lain kolmen kuukauden kuluessa. Tällä kerralla eduskunta pannaan voimaansaatettavan lain sijasta esittämään "uskollisuusvala" EU:lle; päättämään myös ensi vuonna valittavan uuden eduskunnan puolesta, että esitykseen myöhemmin tehtävät muutoksetkin hyväksytään. Mitä ne sitten ikinä ovatkaan.
Hallituksen mukaan ratifioitavaksi esitettävällä EU-perustuslailla ei ole tarkoitus muuttaa presidentin valtaoikeuksia.

Voi hyvät hyssälät, eikö hallitus tunne ratifioitavaksi esittämäänsä lakia? Hallitus kaivannee pikaista tukiopetusta luetun ymmärtämisessä:
15. artiklan mukaan
"Unionin toimivalta yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla käsittää kaikki ulkopolitiikan alat ja kaikki unionin turvallisuuteen liittyvät kysymykset ..."
40. artiklan erityismääräykset ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan "erottamattomana osana" sisältyvästä toimivallasta:
"Se turvaa unionin operatiivisen toimintakyvyn, joka perustuu siviili- ja sotilaallisiin voimavaroihin. Unioni voi käyttää niitä unionin ulkopuolella toteutettaviin tehtäviin ..."

Eiköhän juuri koulutettavana olevat nopean toiminnan joukot nimenomaan ole noita "sotilaallisia voimavaroja", joita "unioni voi käyttää unionin ulkopuolella toteutettaviin tehtäviin". Unionilla itselläänhän ei ole armeijaa eikä ylipäätään mitään muita "sotilaallisia voimavaroja" kuin nuo kansalliset joukot. Ja toimivalta niiden käyttämiseen luovutetaan suvereenisesti unionille.
Ei ole muste vielä ehtinyt kunnolla kuivua poikkeuslaista, jolla päätösvalta noiden joukkojen käyttämisestä säädettiin pysyvästi presidentille kuuluvaksi. Esityksen mukainen EU-perustuslaki supistaisi tuon toimivallan lähtökäskyn allekirjoittajaksi ilman veto-oikeutta.
Vaihtoehtoisesti hallitus(kin) on ymmärtänyt lukemansa, mutta toistaa Esko Ahon markka-operaation.
Tuolloin ratifioinnista päätettäessä vakuutettiin, että mikään ei muutu, asiasta päätettäsiin myöhemmin erikseen. Kun sitten tuo "myöhemmin" aikanaan koitti, todettiinkin asiasta jo päätetyn ratifioinnin yhteydessä.

Rikoslaissa määritellään valtiopetoksen tunnusmerkit:
"... tarkoituksenaan ... valtiosääntöä rikkoen
1) kumota Suomen valtiosääntö tai muuttaa sitä ...
tekee teon, josta aiheutuu sanotun tarkoituksen toteutumisen vaara..."

Markkaoperaatiollahan muutettiin perustuslain rahayksikkösäädöksiä, joten siitä ei seurannut vain "valtiosäännön muuttumisen vaara", tuo vaara myös realisoitui niin, että eduskunta saattoi vain muuttaa perutuslain vallitsevan olotilaa vastaavaksi.
Lainvastaisesti perutuslain muuttamisen aiheuttaneen sopimuksen mitätöimiseen poliittinen tahto ei riittänyt. Ei myöskään siihen syyllistyneiden asettamiseen vastuuseen. Niinkin vakava rikos kuin valtiopeto on siis poliittinen tahtokysymys ja ratkaistavissa eduskunnan enemmistön säätämien lakien sijasta poliittisella huutoäänestyksellä?
Paradoksi onkin siinä, että eduskunnan enemmistö asetti poliittisen tarkoituksenmukaisuuden eduskunnan enemmistön säätämän lain edelle. Suomen hallinnossa yleisemminkin omaksuttuna menettelynä onkin noudattaa lakien sijasta vakiintunutta käytäntöä.

Tukiopetukselle luetun ymmärtämisessä näyttäisi eduskunnassa olevan laajempaakin tarvetta. Harjoitukset sopii aloittaa vaikkapa kansanedustajan velvollisuuksista (perustuslain 29 §):
"Hän on velvollinen noudattamaan perutuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset."