Verkkouutiset kertoi työministeriön tutkineen EU-hankerahojen käyttöä; Matti Pukkion arvion mukaan vähintään 5 miljoonaa euroa vuosittain on tärvääntynyt hankkeisiin liittyviin petoksiin ja kymmenkertainen summa mennyt hukkaan muuten vaan heikosti hoidetuissa ja valvotuissa hankkeissa. Vuosilta 1999-2000 tutkituista 250 hankkeesta vain joka viides sai puhtaat paperit, ja joka toisessa kehotettiin selvittämään tukien takaisinperintää.
Pikkusummista ei puhuta, kuluvalla rahoituskaudella Suomen rahavirta on 2,3 miljardia euroa. Sen päälle tulee vielä valtion ja yksityisten tahojen tuet.
Pukkion mukaan virkamiehet usein vaikenevat ongelmista mieluummin kuin paljastavat niitä. Oman maineen varjelemiseksi kynnys tutkintapyynnön tekemiseen on ollut korkea, eikä ongelmista ole mielellään raportoitu Brysseliinkään.
Pukkio arvioi tilanteen parantuneen aikaisemmista vuosista, kun on luovuttu sokeasta uskosta suomalaisten rehellisyyteen. Ongelmia oli myös viranomaisten asenteessa ettei väärinkäytöksistä edes pitäisi ilmoittaa. "Lapsellisesti kuviteltiin, että pistämällä pää pensaaseen ministeriön, TE-keskuksen, lääninhallituksen, maakuntien liiton tai muun maine säilyy puhtaana."

Pukkion raporttia ei voi sivuuttaa olankohautuksella; siinä on totuutta mukana enemmän kuin siteeksi. Esimerkiksi puolitoista vuotta sitten, lokakuussa 2004, Ylen M.O.T.-ohjelma selvitti koulutuskonsulttien villiä rahastusta työllistämiskursseilla. Eräissä tapauksissa vain 15% laskutetusta tutoroinnista oli toteutunut, ja jo todetuista avustuspetoksistakin huolimatta samojen konsulttien palveluksia käytettiin edelleen. Työvoimaministeriössäkin viitattiin kintaalla valtiontalouden tarkastusviraston kehotukselle tutkinnan käynnistämisestä. Pukkionkin korkeaksi toteama tutkintakynnys ylittyi vasta kun jäätiin housut kintussa rysän päältä kiinni.
Jos vitkuttelulla pyrittiin varjelemaan Uudenmaan TE-keskuksen mainetta, niin pieleen meni. Vielä huonommin kävi konsulttien petoksia piilotelleen keskuksen johtajan Hannu Pajun omalle maineelle.
Vastaavaa virtuaalista koulutusta on antanut myös Hämeen ammattikorkeakoulun Lepaan yksikkö. Sen selvittelyä jatketaan Hämeenlinnan käräjillä kevään aikana.

Venäjällä yleisenä periaatteena on, että kuormasta pudonnut on menetetty; sillä ei ole juurikaan merkitystä, onko se pudonnut omia aikojaan vai jonkun avittamana. Tuosta periaatteesta on suomalaisessa hallintokulttuurissa Pukkionkin toteamana jäljellä paljon enemmän kuin rippeitä. Toivottavasti valvontavelvolliset tunnistavat itsensä raportista ja ymmärtävät oman vastuunsa. Tsaristisesta hallintokulttuurista luopumista varmasti jouduttaisi, jos se vastuu olisi jotakin, joka saattaa jopa realisoitua. Mitä suurempi realisoitumisen uhka on, sitä huolellisemmin sitä vastuuta vaalitaan.
Oikeuskansleri Paavo Nikula luonnehti hallinnon linjavastuuta, että periaatteessa lehtikään ei putoa puusta etteikö se kuuluisi jonkun ministerin vastuulle. Ministerit eivät vain näytä sisäistäneen sitä - valta ilman vastuuta on kaikista maukkainta. Vastuunkannon sijasta he yleensä ovat ensimmäisenä työntämässä päätään pensaaseen - tai ainakin asianomaisen virkamiehen selän taakse. Tosiasiassa virkamies toimii heidän antamiensa ohjeitten mukaan, joten hallinnon kelvottomuus on suora osoitus ministerin omasta kelvottomuudesta. Ministerin kelvottomuus puolestaan kertoo puoluejärjestelmän rappiotilasta ja enemmistöparlamentarismin kieroutumasta.