EU:n ulkoministerikokoukseen osallistuneen Suomen valtuuskunnan säästeliäs garderobi herätti kv-lehdistön huomiota viime viikolla. Verkkouutisten tietojen mukaan esimerkiksi EU-suurlähettiläs Eikka Kosonen joutui ensi töikseen kipaisemaan kenkäkauppaan, ja hänen "oikea kätensä" Jan Wahlberg kannatteli housujaan ylhäällä spontaanilla kuminauhaviritelmällä; vyö oli unohtunut Brysseliin.
Lehdistöneuvos Mikko Norrokselta puolestaan oli kravatti jäänyt himaan. Rinnuksesta kuultanut punainen aluspaita ei siis voinut jäädä toimittajilta huomaamatta. Se on kuitenkin laskettava Norrokselle selkeästi meriitiksi: aatteen mies munaskuitaan ... tai ainakin alusvaatteitaan myöten.
Noilla "kuilla" ei kuitenkaan tarkoitettane niitä "piip" -merkkisiä vaaleanpunaisia italialaisia kiveksiä, joita viime lauantain Uutisvuoto-ohjelmassa esiintynyt Minna Lintonen ei itse kertomanaan voinut saada ulos suustaan. Avoimeksi jäi, miten ne olivat sinne joutunee.

Verkkouutisten mukaan kv-lehdistö huolestui nimenomaan Suomen tulevasta EU-puheenjohtajuudesta ja sen arvovallan säilymisestä, kun isännät yllätettiin jo esittelykierroksella sukkasillaan ja housut kintussa.
Tosiasiassa Suomihan on pysynyt individualistiselle tyylilleen uskollisena. Valitettavasti puritaaniset eurooppalaiset eivät ole omaksuneet esimerkiksi Suomen ulkoministerin lanseeraamaa "eriväriset kengät" -muotia. Sen vahvimpana argumenttina oli, että tasatahtia marssiessa eivät askelet mene sekaisin.
Huomioimatta ei ole jäänyt suomalaisten suosima lippahattumuotikaan. Jopa presidentti Tarja Halosen suosima trendi on kansainvälisillä estradeilla mielletty lähinnä satamajätkien kulttuuriin kuuluvaksi. Arvostelijat eivät ole osanneet suhteuttaa muotia suomalaiseen traditioon: lippa vinossa viikonloppuisin, useilla koko perjantain ja maanantain välisen yön.
Aikoinaan miesten valkoisia tennissukkia kiukkuisesti arvostelleen Lenita Airiston ei tarvitse olla huolissaan. Hänen valistuskampanjallaan on jatkajia yllin kyllin. Ehkä suomalainen kumiteräsaappaissaan kulkeva pussihousujuntti vielä jossakin vaiheessa taipuu maailmankansalaiseksikin. Ainakin pukeutumisessaan.
Hieman minua kuitenkin jäi askarruttamaan Wahlbergin vyön tapaus. Mitä housuja hän käytti matkan aikana, ja miten ne silloin pysyivät ylhäällä? Vai käyttikö mitään? Ja mitäkö siitä sitten pitäisi ajatella!