Oikeusministeriön työryhmä jätti mietintönsä ryhmäkanteen käyttöönottamisesta. Ennakkotietojen mukaisesti työryhmä ei ollut yksimielinen länsimaisissa oikeusjärjestelmissä käytössä yleisesti olevan ryhmäkanteen soveltuvuudesta Suomen olosuhteisiin. Erityisesti liike-elämä on vastustanut jyrkästi järjestelmän käyttöönottoa.
Mietinnössä tuotiin esiin erityisesti ryhmäkanteen ennalta ehkäisevä luonne; alhainen kannekynnys oikeudenkäymiskuluineen houkuttelee sopimaan kiistan tuomioistuimen ulkopuolella. Esimerkiksi Ruotsissa on vuodesta 2003 lähtien mahdollisia ryhmäkanteita nostettu vasta kuusi kappaletta.

Suomessa käyttöön otettavaksi ehdotetussa järjestelmässä olisi muihin maihin verrattuna poikkeuksellista, että kanneoikeus olisi kuluttajaviranomaisella.
Miksi se pitäisi rajoittaa viranomaiselle?
Ainakin syytekynnys eittämättä nousisi, mutta sehän ei voi olla peruste rajoitukselle. Ei myöskään liike-elämän pelko "turhista" oikeudenkäynneistä, sillä korvausten laajuuteen tai kulujen korvaamiseen kannenimikkeellä ei ole tarkoitus puuttua; hävinnyt maksaa. Ruotsin esimerkkikään ei viittaa ainakaan laajamittaiseen hyväksikäyttöön.

Selitys löytyy yhdestä sanasta: konfirmaatio. Viranomaistoiminnan ja elinkeinoelämän rajapinnassa termi tarkoittaa yhdistettyä korruptiota ja informaatiota.
Yhden viranomaisen ratkaisuvallassa olevat ongelmat pystytään hallitsemaan "sopivalla" lobbausmenetelmällä. Muissa länsimaista oikeusvaltioperiaatetta noudattavissa maissa yleisesti käytössä olevissa ryhmäkannejärjestelmissä lobbaus pitäisi onnistua jokaisen asianosaisen kanssa erikseen. Käytännössä se on useimmiten mahdotonta, ja hyötykin jäisi olemattomaksi tai jopa miinus-merkkiseksi.

Ryhmäkanteelle vaihtoehdoksi esitetyllä ryhmävalituksella ei olisi saatavissa mitään lisäarvoa. Valitukseen annettu vastaus tai kannanotto on vain suositus, ja jo nykyiset valitustiet antavat saman sitovuuden. Vaikka ne ovatkin annettu yhden valittajan tapauksessa, voivat kaikki muutkin viitata siinä annettuun ratkaisuun ja vaatia samaa kohtelua. Vastapuoli harkitsee, noudattaako suositusta. Käytäntö on osoittautunut, että erityisesti ne eettisesti arveluttavat toimijat, joiden pitäisi ottaa opikseen, nimenomaan eivät ota opikseen. Pahimmassakin tapauksessa asiaa voi pitkittää viittaamalla kintaalla, sillä velvoitteeksi ratkaisu muuttuu vain tuomioistuimen ratkaisulla. Ja silloinkin vain sen yhden kantajan kohdalla, eli jokainen joutuu nostamaan kanteen erikseen.

Ympäristöasioitten erillinen mukaan ottaminen asiassa on jo periaatteessa tarpeeton esitys. Ei aiheutunutta vahinkoa ja sen korvaamista ole syytä jakaa oleellisesti eri tavoin kohdeltaviin vain sillä perusteella, minkä tyyppisestä vahingosta on kyse. Yleisellä tasolla ympäristövahingoissa kanneoikeus on jo nykyisellä lainsäädännölläkin, ei siihen uutta ryhmäkannejärjestelmää tarvita.
Tarpeeton lisäys on myös siksi, että se on saamassa keskeisen roolin asian käsittelyssä. Mahdollisesti siihen jopa pyritäänkin: annetaan tunnepitoinen kysymys ruodittavaksi ja toivotaan, että kiusallisempi kysymys hoituu maininnalla sivulauseessa.
Ympäristöasioissa kanneoikeus olisi myös yhteisöillä, esimerkiksi luonnonsuojelujärjestöillä. Mikä niistä siis tekee niin poikkeuksellisen tavanomaisiin kuluttaja-asioihin verrattuna, että kanneoikeus tulee olla laajempi? Molemmissa asiaryhmissä lienee kuitenkin kyse siitä, että yksittäiselle kansalaiselle aiheutunut vahinko on niin pieni, että oikeustoimet tuntuvat liian järeältä aseelta riidan ratkaisemiseksi. Kustannusten pelosta yksittäinen ihminen useimmiten luopuu oikeuksistaan kuin ryhtyy peräämään niitä tuomioistuimessa lakimiesarmeijaa vastaan.
Tuohon kannekynnyksen korkeuteen elinkeinoelämä ilmeisesti perustaakin vastustuksensa, kun jokainen kynnystä kammoava oikeuksistaan luopuva jättää taloudellisen hyödyn yritykselle. Lisäksi häikäilemätön yritys voi välttää oikeudenkäynnin vielä kanteen nostamisen jälkeenkin - halvalla.
Ryhmäkanne kaventaisi oleellisesti mahdollisuutta pitää "ansioton arvonnousu" yrityksellä. Aiheellista arvonnousua ei kai kuvitellakaan lailla poistettavan. Ainakin tuntuisi omalaatuiselta laatia sitä varten erillistä lainsäädäntöä.