Budjettikehyksen keskustelussa 28.3. Timo Kalli totesi: "Suomessa kuitenkin on järjestelmä, joka mahdollistaa sen, ettei niin matalaa torppaa, etteikö sieltä voisi tulla maisteriksi."
Jokseenkin samanaikaisesti Väestöliiton 65-vuotisjuhlaseminaarissa Helsingissä puhunut professori Veli-Matti Ritakallio viittasi viimeisimpiin tutkimuksiin, että lapset ohjautuvat vanhempien aseman mukaan eri suuntiin. "Perheen köyhyys määrittää lasten tulevaisuutta esimerkiksi siten, etteivät lapset pääse lukioon, koska lukiokirjoihin ei riitä rahaa." Ritakallion mukaan Suomalaisista lapsista 100 000 elää köyhyysrajan alapuolella, ja toimeentulotuen varassa elävien tilanne on kymmenen viime vuoden aikana heikentynyt.
Jompi kumpi herroista on väistämättä väärässä.

Tutkitun tiedon lisäksi myös henkilökohtaista palautetta ahdingossa eläviltä kansalaisilta saanut presidentti Tarja Halonenkin muistutti uudenvuodenpuheessaan pienituloisten ja etenkin lapsiperheiden vaikeasta tilanteesta. Ehkä poliittinen muisti on tuolta osin jo hämärtänyt, onhan siitä jo lähes kolme kuukautta. Tai sitten hallitus haluaa kehysesityksellään kertoa, että presidentti höpisi omiaan - vanhuuttaan?

Budjettikehyksen räätälöinyt VM Eero Heinäluoma painotti hallituksen huomioineen myös köyhimmät kansalaiset poistamalla omavastuuosuuden asuntomenoista. Sitä Eero ei muistanut mainita, että tuo helpotus astuu voimaan vasta syksyllä.
Myös puoluetoveriaan puolustanut Jouni Backman ilmoitti sosiaalidemokraattisen eduskuntaryhmän haluavan "puutua voimakkailla toimilla" yhteiskunnan kahtiajakautumiseen, "kysymys on yhteisvastuusta ja solidaarisuudesta". Esimerkkinä puuttumisesta Jounikin viittasi tuohon omavastuuosuuden poistamiseen. Muuta mainitsemisen arvoista solidaarisuutta hänkään ei budjettikehyksestä löytänyt. Eikä hän muistanut sitäkään, että nimenomaan sosiaalidemokraatit ajoivat Paavo Lipposen hallituksessa tuon omavastuuosuuden lakiin. Jouni siis tarkoittanee, että yhteisvastuu ja solidaarisuus otettiin sosiaalidemokraattisen eduskuntaryhmän ohjelmaan vasta Lipposen hallituskausien jälkeen, ja että kiintiö täyttyi tuolla omavastuuosuuden poistolla.

Outi Ojala puolestaan muistutti hallituksella olleen varaa antaa verohelpotuksia varakkaimmille, mutta köyhille käyneen huonosti. Valtiontalouden ankkuriksi mainitun budjettikehyksen Outi näki köyhien hirttosilmukkana.
Eduskunnassa on toistuvasti tehty aloitteita etenkin lapsi-, opiskelija- ja eläke-etuuksien korottamisesta reaalisesti 1990-luvun alun tasolle. Yhtä usein aloitteet on torjuttu.
Lipposen hallitus kumosi EU-liitoksen yhteydessä "ruuan liiallisen halpenemisen estämiseksi" tilapäisesti korotetun ALV:n alentamisenkin. Sitä koskeva vaatimus sisältyi aikoinaan keskustan vaaliohjelmaan, mikä antoi Päivi Räsäselle aiheen epäillä, että nimenomaan SDP on alentamisen esteenä. Ilmeisesti Päivi oli oikeassa, koska kukaan ei noussut torjumaan väitettä. Ilmeisesti se oli jopa hallitusyhteistyön hinta, koska hallitusohjelmaankaan se ei päätynyt.
Jonkin asteista tarkoitushakuisuutta on nähtävä myös Päivin kritiikissä kehitysavun "vain" 66 miljoonan euron korotukseen. Sen rinnalla hallituksen 30 miljoonan euron köyhyyspaketti näyttää niin vaatimattomalta kuin se tosiasiassa onkin. Köyhyyspaketin pienuus ei kuitenkaan huolettanut Päiviä.
Onhan kehitysmaissa kieltämättä köyhiä lukumääräisesti enemmän kuin kotimaassa, mutta ei voitane kohtuudella vaatia, että ne kaikki olisivat suomalaisten vastuulla.
Myös Timo Soini kiinnitti huomiota kehitysavun korotukseen todeten, että siltä osin YK:n suositukset vielä näyttävät kelpaavan, mutta sotilaallisten operaatioitten osaltahan sen arvovalta kiistettiin pari päivää aiemmin kriisinhallintalailla. Timon silmätikuksi joutui kehitysavun perillemenokin ja valvonnan puuttuminen. "Gebardihattuisten diktaattorien" ohella myös Instrumentarium rahasti omat kymmenyksensä Costa Rican operaatiossa. Sen osalta jopa valvontakin on toiminut, mutta "kuormasta syöminen" on saanut hallitustasoisen hyväksynnän. Sopimuksiahan ei saa rikkoa. Tarkoittanee sitä, että tuo Instrumentariumin osuus oli sopimusta tehtäessä tiedossa ja siten sopimuksen piiriin kuuluva loukkaamaton oikeus.

On sinällään hyvä, että valtiontaloutta suunnitellaan vuotta ja jopa eduskuntakausiakin pidemmällä tähtäyksellä. Mutta mitä sillä todella saavutetaan ja onko se tuon suuruusluokan debatin arvoista, jos suunnitelmista voidaan poiketa parin keskeisen poliitikon henkilökohtaisten intressien toteuttamiseksi. Näinhän kävi esimerkiksi tiehankkeiden osalta. Enemmistöparlamentarismin kirous ilmenee nimenomaan enemmistöhallitusten ja ryhmäpäätösten kautta: eduskunnan hampaat ovat hallituksen keskeisten ministerien taskussa.