Politiikan pilkkakirveet kuvailevat ministerin henkilöksi, jolla puhe vain jatkuu vaikka ajatus katkeaa. Samat lähteet leukailevat, että jos ministerin havaitaan puhuneen vastoin parempaa tietoa, niin sehän vain osoittaa, että parempaakin tietoa on - ministerillä.
Asia saa huomattavasti vakavamman luonteen, jos ministeri puhuu eduskunnalle vastoin parempaa tietoa. Ja etenkin, jos ministeri puhuu eduskunnalle hallituksen ja ministerin luottamusta koskevassa välikysymysvastauksessa vastoin parempaa tietoa.

Helsingin Sanomien tämänpäiväinen uutisen mukaan näin on juuri tapahtunut opposition yhteisessä kuntataloutta koskevassa välikysymyksessä. Siinähän hallitus sai runsas viikko siiten luottamuslauseen äänin 95 - 68. Rintamalinja kulki tarkoin hallitus-oppostio -akselilla. Lehden mukaan välikysymykseen vastannut kuntaministeri Hannes Manninen kertoi kuntatalouden kehittymisestä oleellisesti erilaista tietoa, kuin mitä hallituksen omassa taustamuistiossa asiasta todettiin.
Välikysymykseen annetun vastauksen mukaan oli olemassa kaikki syyt uskoa parantuvaan kuntatalouteen.
Hallituksen omassa piirissään käsittelemän muistion mukaan: "Alijäämäisten kuntien määrä näyttää kasvavan edelleen tulevina vuosina." Lisäksi muistiossa todetaan arvion perustuvan oletukselle, että kuntien käyttömenot eivät enää kasva edellisten vuosien tapaan nopeasti, ja varoitetaan ennakoituakin vakavammista ongelmista.
Aivan kohdallaan ei ollut Mannisen eduskunnalle antama selvitys kuntauudistuksenkaan tilasta. Välikysymysvastauksen "hyvä aikataulussa pysyminen" ja "ilman eriäviä mielipiteitä" onkin todellisuudessa ollut, että valmistelu on levällään ja että sekä aikatauluista että muodostakin vallitsee hallitusryhmien välillä vankka erimielisyys.

Paradoksaalista on, että enemmistöparlamentarismiin siirryttiin nimenomaan keskustan ja silloisen pääministerin Esko Ahon johdolla. Nyt sama puolue käyttää tuota enemmistöasemaa parlamentarismin romuttamiseen. Parlamentin arvovallasta ei jääne haaleaa muistoa konkreettisempaa, jos parlamentin enemmistö sallii väärien tietojen syöttämisen parlamentille.
Vähintäänkin opposition tulisi puolustaa parlamentinkin arvovaltaa selvityttämällä ministerivastuulain mukaisessa menettelyssä Mannisen toimien lainmukaisuuden. Välikysymyksen ensimmäisenä allekirjoittanut kokoomus saattaa vielä taktikoida vaalien jälkeinen hallitusasema mielessään ja siksi pyrkiä välttämään veneen liiallista keikuttelemista. Ehkäpä myös hallituspaikkaa tavoitteleva vihreätkin tyytyvät vain paheksuviin lausumiin; hehän ovat vaalineet suhteitaan sekä SDP:hen Tarja Halosen kautta että kokoomuksen suuntaa EU- ja NATO-myönteisyydellään. Oppositiosta löytynee myös niukempaa hallituskipeyttä potevia ja heidän joukostaan muistutukseen tarvittavat 10 parlamentarismin tilasta huolestunutta edustajaa.
Ehkäpä PM Matti Vanhasen nettipäiväkirjassaan "suutariksi" kuvailema välikysymyspommi laukesikin sittenkin pienellä viipeellä sen päällä tanssineen hallituksen silmille.
Jään odottamaan, millä sanakäänteillä oikeuskanslerin Paavo Nikula pelastaa hänet itsensä juuri pelastaneen Mannisen. Nikulan toimien lainmukaisuudesta tehty muistutushan vesittyi nimenomaan Mannisen käännettyä takkinsa ilmoittamalla, ettei kokenut oikeuskanslerin menettelyä painostamiseksi. Vielä muistutuksen laatimisen aikaan Manninen oli täysin päinvastaista mieltä, arvioi suorastaan tuohtuneena oikeuskanslerin uhanneen häntä valtakunnanoikeudella. Yksimielisiä oltiin siltä osin, että oikeuskanslerin bluffasi väärillä tiedoilla EU-tuomioistuimen kannasta.