Apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt moitti sisäasiainministeriön poliisiosastoa, valtakunnansyyttäjänvirastoa ja KRP:n Jyväskylän yksikköä virheellisestä menettelystä asiakirjapyynnön käsittelyssä. Toimittaja olivat halunneet hiihtäjien dopingjutun esitutkinta-asiakirjat, mutta niiden saamisessa ilmeni monensorttista virkahaluttomuutta ja kohtuutonta viivytystä.
Jos asiakirja on salassapidettävä, niin yksinkertainen ilmoitus salassapidettävyydestä lienee toimitettavissa jopa minuuteissa kuukausien asemasta. Sellaisesta tuossa tapauksessa ei kuitenkaan ollut kyse.

Jo periaatteelliselta kannalta kysymys julkisten asiakirjojen panttaamisesta on mielenkiintoinen.
Ensinnäkin, miksi viranomainen ryhtyy viivytystaisteluun, kun laki on yksikäsitteinen ja laillisuusvalvojan moitteet jokseenkin selviö. Siihen riittää vapaamuotoinen ilmoitus laillisuusvalvojalle. Todennäköisesti viranomainen luottaa siihen, että viivytyksestä ei seuraa todellisuudessa mitään; moite on vain muodollisuus, jolla viivytyksestä kärsinyt saa moraalisen tunnustuksen oikeuksistaan. Parhaassa tapauksessa viivytyksestä kärsinyt ei viitsi edes valittaa kohtelustaan, koska moraalinen voitto ei korjaa käytänteitä. Jokaisesta tapauksesta joutuu valittamaan erikseen.
Toisekseen, mitä syytä julkisen asiakirjojen panttaamiseen voisi olla? Erityisesti mitä syytä esitutkinnan suorittaneella poliisilla on pimittää jonkin täysin toisen henkilön edesottamuksia?
Maalaisjärjellä ajatellen syitä voi olla vain kaksi:
Asiakirjoista ilmenee jotakin viranomaiselle kiusallista, jota kollegiaalisen lojaaliuden nimissä yritetään piilotella. Mutta silloinhan tuo lojaalius on lakiakin ylempänä, ja viranomainen käyttää siinä virka-asemaansa hyväksi.
Toisaalta voi olla, että tutkinnan suorittajan oma työ ei kestä julkista arviointia. Mutta siinä tapauksessa ollaan tekemisissä vielä vakavamman ongelman kanssa:
Jos menettely ei ole aidosti ollut virheellinen, niin miksi sen virheettömyyttä olisi tarvinnut peitellä huonolla työllä ja jättää sijaa jossittelulle, asiaosainen roikkumaan löysässä hirressä.
Jos menettely onkin ollut virheellistä, niin tietoisesti kelvottomalla työllä on selvästi pyritty estämään asianosaista joutumasta vastuuseen. Siitä säädetään rikoslain 15 luvussa, rikoksista oikeudenkäyttöä vastaan. Ilmeisesti ainakin esitutkinta-aineistoa on jo lähtökohtaisesti tarkoitus käyttää todisteena oikeudessa. Ainakin uskoisin niin.