Perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan Kimmo Sasin viime keskiviikkoinen email-viesti Erkki Vasamalle:

Syytökset peittelystä eivät ole todellisuuspohjaisia. Sen sijaan on totta, että kaikki viranomaiset tekevät inhimillisiä erehdyksiä, vaikka niin ei saisi sattua.

Kimmon jälkimmäinen tunnustus on jo lähtökohtaisesti totuudenmukainen; kukapa meistä olisi erehtymätön!
Kimmon ensimmäisen väitteen uskallan väittää olevan vailla todellisuuspohjaa, ja myös Kimmon tietävän sen. Siltä osin viittaan perustuslakivaliokunnan 17.3.04 eduskunnan auditoriossa järjestämään - mutta sittemmin visusti vaiettuun - oikeusturvaseminaariin; Kimmo varmasti tietää yhteyden.
Uskallan väittää Kimmon käsitelleen totuutta nk. luovasti myös sillä perusteella, että hän luopui kovin nopeasti eduskunnan puhujapöntöstä esittämästään ajatuksesta selvittää vaalikauden aikana 2-3 "hyvin perusteltuja, hyvin huolellisesti harkittuja ja asiantuntijoiden kanssa yhdessä arvioituja suuntaa antavia linjapäätöksiä". Tuo silloisen OM Johannes Koskisen tuoreeltaan tyrmäämä ehdotus ei selvinnyt hengissä edes yön yli, joten nk. kaksoisväyryseksi sitä ei voi katsoa.

Voisiko Kimmon termi "inhimillinen erehdys" olla laveampi kuin mitä maalaisjärjellä saattaisi ymmärtää?
Ehkä jyväskyläläinen käräjätuomari Timo Järvinen "inhimillisestä erehdyksestä" jätti jutusta pois kaksi kantajan esittämää kirjallista todistetta ja "inhimillisestä erehdyksestä" vastasi oikaisu- ja täydennysvaatimukseen yksinään lautamieskokoonpanossa istuneen oikeuden puolesta, että jutusta ei ole poistettu todisteita. On huomattava, että Järvinen ei väittänyt kyseisiä todisteita asiaan kuulumattomiksi ja poistetuiksi sillä perusteella.
Siltä osin pitänee maalaisjärjelläkin tulkittuna paikkansa, että Järvinen "Inhimillisestä erehdyksestä" merkitsi oikeuden pöytäkirjaan todistenumeroiksi 1-10 ja 13; todisteet 11 ja 12 siis puuttuvat ilman, että pöytäkirjassa olisi mitään selvitystä niiden puuttumisesta. Ilmeisesti "inhimillisestä erehdyksestä" Järvinen vielä luovutti oikeuden kopioimasta todisteesta alkuperäiskappaleen kantajalle Järvisen itse tekemällään merkinnällä "12".

"Inhimillisten erehdysten" sarja jatkui myös oikeuskanslerinvirastossa, jossa Paavo Nikula allekirjoituksellaan "asiassa ketään kuulematta" vakuutti, ettei "ole syytä epäillä".
Mitä ei ole syytä epäillä? Järvinen vakuutusta, että jutusta ei ollut poistettu kantajan esittämiä todisteita? Vai sitä, että Järvisellä varmaankin oli laillinen peruste poistaa kantajan esittämiä todisteita, vaikka ei siitä mitään maininnutkaan sen enempää oikeuden pöytäkirjassa kuin oikaisuvaatimukseen antamassaan vastauksessa?
Maalaisjärjellä ajateltuna ainakin on perusteltu syy väittää, että oikeuskansleri syyllistyi Järvisen virka-asemansa turvin tekemän vakavan virkarikoksen peittelyyn.
Maalaisjärjellä ajateltuna ei voi pitää mahdollisena, että Nikulalla olisi sellaisia selvänäkijän kykyjä, että voisi asiaa tutkimatta ja "asiassa ketään kuulematta" varmuudella todeta, ettei rikosta ole voinut tapahtua.

Mistä tuossa jutussa sitten oli kyse?
Silloisen SYP:n (nykyinen Nordea) asiamiehenä toiminut vt Jarmo Suonpää oli velkomuskanteen yhteydessä esittänyt oikeudelle todisteina kaksi haltijavelkakirjaa, jotka voitiin heti oikeuden istunnossa todistaa väärennetyiksi. Suonpää luopui tuomari Jaakko Rinteen kehotuksesta niistä todisteina, ja kaikki merkinnät niistä jätettiin pois oikeuden pöytäkirjasta. Niiden olemassaolosta jäi kuitenkin kertomaan Suonpään vastauskirje oikeudelle, jossa hän esitteli nuo haltijavelkakirjat todisteina.
Leimaverot olivat kuitenkin maksettu jo velkakirjassa, mikä vahvisti, ettei velalle ollut edes tarkoitus hakea kiinnitysvakuutta.
Noiden Järvisen poistamien todisteiden, lääninhallituksen ja pankin välillä käyty kirjeenvaihto kahteen kertaan maksettujen leimaverojen palauttamisesta, teemana oli, milloin viimeistään pankki oli ollut tietoinen, ettei velalle ollut tarkoitus hakea kiinnitysvakuutta. Niiden poistaminen jätti oikeudelle tilaa kanteen hylkäävälle tuomiolle; "ei ole näytetty toteen".

Vaikka kyse olisikin sarjasta Kimmon toteamia "inhimillisten erehdyksiä", on kysyttävä, riittääkö vain todeta virheitäkin sattuvan - tekevälle -, vai pitäisikö ryhtyä toimenpiteisiin virheen oikaisemiseksi?
Ja miten tuollaiset tuomioistuinten virheet oikaistaan, jos tuomioistuimet eivät suostu sitä tekemään?