Keskiviikkona eduskunnan aloittamassa oikeuskansleri Paavo Nikulan muistutusasiassa perustuslakivaliokunnan lausunnon esitellyt Kimmo Sasi nojasi syytteestä luopumisessa korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuihin: KHO oli hylännyt kaikki valitukset ja purkuhakemukset.
Sasi ei kiistänyt Hannu Hoskosen eriävässä mielipiteessä sanottuja selviä ihmisoikeusrikkomuksia, joista Suomi on jo saanut langettavat päätökset Euroopan neuvoston ihmisoikeustuomioistuimelta. EIT:n mukaan asianosaisten täytyy mm. saada kaikki asiassa esitetty aineisto; poikkeuksia ei voi olla. Ei riitä edes selitys, että joltakin osapuolelta salatulla aineistolla ei olisi ollut merkitystä asian ratkaisemisessa. Tuo merkitys on oltava asianosaisen itsensä arvioitavissa ja lausuttavissa. Tuomioistuimella - vastapuolesta puhumattakaan - ei ole oikeutta tuon arvion tekemiseen jutun muiden asianosaisten puolesta.

Suomessa perustuslaintasoisesti voimaan saatetussa Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksessa ratkaisuvalta on luovutettu ihmisoikeustuomioistuimelle (43. artikla).
Kimmo Sasi ja perustuslakivaliokunta yleisemminkin eriävän mielipiteen esittänyttä Hannu Hoskosta lukuun ottamatta näyttää päätyneen kannalle, että ihmisoikeustuomioistuimen ihmisoikeudeksi vahvistama oikeudenkäynnissä käytettyjen asiakirjojen saantioikeus ei ole Suomessa noudatettavaa oikeuskäytäntöä. Valiokunta ja puheenjohtaja ovat näköjään toimivaltaiset kumoamaan perustuslaintasoisesti voimaansaatetun oikeusnormin.
Valiokunta perusteli kantaansa sillä, että tuomioistuin oli jättänyt noudattamatta ihmisoikeustuomioistuimen langettavia päätöksiä asiakirjojen luovuttamisesta jutun osapuolille. Tuosta valiokunta johti kannakseen, että koska riippumaton tuomioistuin oli loukannut vahvistettuja ihmisoikeuksia, ei tuomioistuinten toimintaa ja ihmisoikeuksien toteutumista virkavastuisesti valvovalla oikeuskanslerilla ollut velvollisuutta - ei ehkä oikeuttakaan - kiinnittää huomiota ihmisoikeuksien loukkaamiseen.

Lakien säätäminen on eduskunnan ja niiden perustuslainmukaisuuden tulkinta perustuslakivaliokunnan yksinoikeus. Perustuslakivaliokunnan lausunnon ja sen perustelujen mukaan vallitsevaksi tulkinnaksi muodostuu, että kun lakien noudattamiseen velvollinen tuomioistuin harkitsee perustelluksi poiketa perustuslain mukaan voimaansaatetusta oikeusnormistosta, niin sen perusteella syntyvä oikeuskäytäntö syrjäyttää voimassaolevan lainsäädännön, ja koska oikeuskäytäntö ei ole muodostunut lainsäätämisjärjestyksessä, ei perustuslakivaliokunta ole oikeutettu arvioimaan sen perustuslainmukaisuutta.
Tuo mietinnöstä PeVM 9/2005 ilmenevä kanta selittää myös oikeusasiamiehen ja oikeuskanslerin vuosittain antamista kertomuksista annetut valiokunnan mietinnöt. Valiokunnan epäloogiselta näyttävässä kannassa on kuitenkin selkeä logiikka: koska perutuslain mukaan kaikessa julkisessa toiminnassa on tarkoin noudatettava lakia, on lakia rikottaessa oltava oikeusnormi, joka tekee toimesta laillisen. Muussa tapauksessa laki ei olisi voimassa. Tuon laittomuuden ehkäisevän oikeusnormin säätää riippumaton tuomioistuin.
Perustuslakivaliokunnan arvovallalla on siis päätetty, että tuomioistuimet ovat niin riippumattomia, että ne eivät riipu edes eduskunnan säätämistä laeista, vaan muodostavat itsenäisesti sen syrjäyttävää oikeusnormistoa.