Vaali ei ratkennut ensimmäisellä kierroksella tälläkään kerralla.
Oma ehdokkaani ei selviytynyt kahden eniten ääniä saaneen joukkoon, mutta kuitenkin siihen kolmikkoon, joka ylitti oman puolueensa eduskuntavaalikannatuksen. Ja teki sen reilusti, kaksinkertaistaen äänimäärän. Vaalipiireittäin tarkasteltuna Timo Soinin menestys oli ennennäkemätön: yleisesti puoluekannatus ylittyi 4-5 -kertaisesti, Keski-Suomessa jopa lähes 12-kertaisesti. Mainita kannattaa erityisesti Jyväskylän tulos, olihan se lähes 19-kertainen eduskuntavaaleihin verrattuna.

Mutta mitä tehdä toisella kierroksella, kun ei voi tukea kummankaan ehdokkaan politiikkaa?
Vaalimainoksia toistuvasti korjatessa kävi mielessä tehdä valinta sen mukaan, miten kenenkin joukoissa on ymmärretty vapaat vaalit. Sillä perusteella Tarja Halonen ja Matti Vanhanen olisivat ehdottomasti poissuljetut. Tilanne on verrattavissa siihen, että puukottaja palaa hetken kuluttua sanomaan, että "sattusko sulla olemaan pari kymppiä, että mä pääsen taksilla himaan". Antaisitko?
Vaikea minun on kallistua Sauli Niinistönkään taakse. Jos hänet valittaisiin, joutuisin seuraavat kuusi vuotta elämään sen tosiasian kanssa, että se on sitä politiikkaa, mitä minä olen tukenut. Ajatuskin puistattaa.
Ainahan voi jättää äänestämättä, tai ilmoittaa tyhjällä lipulla, että ei kannata kumpaakaan.
Vielä on yksi vaihtoehto: äänestää uudelleen numeroa 4. Se ääni hylätään, mutta se tulee noteeratuksi ainakin ääntenlaskijoiden joukossa. Kyllä sieltä leviää tieto, että "paljon sai Soini ääniä toisellakin kierroksella". Tuoreena protestina se on monta kertaluokkaa parempi kuin Aku Ankka tai kirkkovene.
Jesssss! Siinä se on. Timo Soinin ajamaa politiikkaa kannattaa tukea loppuun saakka.