Kriisinhallintakriisi sai aivan uudenlaisen jatko-osan, kun pääesikunta raotti rautaesirippuaan:
Suomi aikoo osallistua EU:n nopean toiminnan joukkojen lisäksi myös NATO:n nopean toiminnan joukkoihin! Kutsu on kuulemma tulossa jo ensi syksynä.

Puolustusvaliokuntaa johtava Kauko Juhantalo ehätti ampumaan uutisen alas ennenaikaisena ja liioiteltuna: "Poliittista keskustelua asiasta ei ole käyty."
Seuraavaksi ulkoasiainvaliokuntaa johtava Liisa Jaakonsaari tyrmäsi Juhantalon. Hänen mukaansa osallistuminen myös NATO:n joukkoihin on luonnollinen jatko nykyiseen yhteistyöhön.
Pääministeri Matti Vanhanen muotoili kantansa pyöreämmin: "Asiasta päätetään sitten kun kutsu tulee."
Presidentti-ylipäällikkö Tarja Halonen ei ole vaalikiireiltään ehtinyt esittelemään omaa kantaansa.
Pääministerin kommentti ja presidentin vaitonaisuus tarkoittanee sitä, että kutsua ainakin tiedetään odottaa. Myös NATO:lla lienee tieto, että kutsua ei torjuta ainakaan suoralta kädeltä. On siis vilkutettu vähintään keltaista valoa.
Mutta tarkoittaako se samaa kuin esimerkiksi EMU-liitoksessa, että sitten aikanaan vain todetaan sitova päätös jo tehdyksi? Tuolloin sitovan päätöksen esitellyt pääministeri Esko Aho ei tiennyt esittelevänsä sitovaa päätöstä; ainakin hän kiisti sen esitellessään päätöstä eduskunnalle.

Jo sotilasvalan perusteella on ilman muuta selvää, että pääesikunta ei ole ollut omin päin suunnittelemassa hanketta. Sillä on täytynyt olla vähintään presidentti-ylipäällikkönsä siunaus, eikä pääministeriäkään liene voitu pitää uutispimennossa. Muussa tapauksessa pääesikunnassa lienee vapautumassa muutama korkean tason virka. "Muutama" on tässä tapauksessa tulkittava enemmäksi kuin yksi.

Hyvin kummallista on, että pääesikunta tuli tiedotteellaan julkisuuteen juuri nyt presidentinvaalien alla, vaikka aihe on nimenomaan pääministerille ja presidentille kiusallinen. Se ei ainakaan edesauta heidän kampanjaansa. Eikä NATO-haukkoihin avoimesti lukeutuva Sauli Niinistökään ole rientänyt ylistämään hankkeen erinomaisuutta. Kenen etua esiintulon ajoitus sitten palvelee?
Jos pääesikunta on katsonut armeijan pystyvän elämään poliittisista päättäjistä riippumatonta elämää, niin kenraalikunnassa on syytä tehdä laajempikin siivous; mitä pikemmin, sen parempi.