Uudenvuodenpuheessaan presidentti Tarja Halonen otti esille hyvinvoinnin epätasaisen jakautumisen ja syrjäytettyjen osan. Sinällään hyvä, että otti jo yhteiskuntarauhaakin jäytävän epäkohdan esiin, mutta auttamattomasti liian myöhään. Vaaleihin on enää kaksi viikkoa, ja eduskuntakin talvilomallaan.
Ajankohta viittaa siihen, että asialle ei ole aikomustakaan tehdä mitään - ainakaan Halosella ei ole. Hyvin sanottu on puoliksi tehty? Iltalehden artikkelissa kyseltiinkin jo aiheellisesti, josko presidentin uudenvuodenpuhe olikin vaalipuhe.

Halonen on ollut täysin tietoinen ongelmasta ja sen laajuudesta. "Viihteelliseksi" luonnehditun kampanjansa avaustilaisuudessa hän jopa myönsi saaneensa kansalaisilta tuhansia kirjeitä - siitä riittää useita jokaiselle 2200 päivää kestäneen kauden arkipäivälle. Silti hän on koko virkakautensa ajan tukenut epätasa-arvoisuutta lisännyttä politiikkaa. Ongelmia hän on nähnyt vain kaukana meistä olevien kehitysmaiden ihmisoikeuksissa. Kansalaisten laajasti reklamoimasta ongelmasta vaikeneminen, suoranainen E.V.V.K.-asenne ("ei voisi vähemmän kiinnostaa") ei tue luonnehdintaa koko kansan presidentistä.
Halosella on tavanomaista tarkempaakin tietoa työttömyydestä ja sen aiheuttamasta syrjäytymisestä myös ministerikaudeltaan. Hän kuului ulkoministerinä Paavo Lipposen hallitukseen, joka epäonnistui puolittamaan työttömyyden. Vai yritettiinkö sitä todella? Perusteeton ei ole sekään väite, että Lipposen hallitus ei pyrkinyt puolittamaan työttömyyttä, se vain odotti Esko Ahon hallituksen aikana hävitettyjen työpaikkojen palautumista itsestään.