Terveys 2000 -tutkimuksessa todettiin 75 prosentilla yli 85-vuotiaista toimintakyvyn alentuneen; väestörekisterin mukaan heitä on elossa n. 83.000 (1,5% väestöstä). Tieto tuskin hämmästyttää ketään, mutta oli sentään hyvä, että se tuli virallisesti todettua.
Hämmästyttävää on, että vain 41% heistä saa eläkkeensaajan hoitotukea. Eläkkeensaajien hoitotukea voivat hakea eläkeläiset, joiden toimintakykyä sairaus tai vamma on heikentänyt yhtäjaksoisesti vähintään vuoden ajan. Toimintakyvyn heikkeneminen on osoitettava lääkärinlausunnolla.
SopuSavo -lehden mukaan syyksi hoitotuen alikäyttöön on arvioitu muun muassa se, ettei iäkäs henkilö heikentyneen toimintakykynsä vuoksi kykene itse hakemaan tukea. Jos omaiset, lääkärit tai kunnan sosiaalitoimi ei tartu asiaan, tuki jää vanhukselta saamatta.
Vielä hämmästyttävämpää on, että Kelan johtaja Helena Pesola on osannut tehdä asiasta oikeat johtopäätökset. Hän haluaisi tehdä eläkkeensaajan hoitotuesta ikäsidonnaisen.
Terveen järjen käyttö julkishallinnossa ei taida sittenkään olla kiellettyä. Tai sitten tsaarin aika alkaa olla jo tarpeeksi kaukana menneisyydessä.