Hallitus on taipumassa tiehankkeiden aloittamiseen eduskunnan vahvistaman nk. ykköskorin mukaisesti.
Kiistahan puhkesi siitä, kun Eero Heinäluoma ja Antti Kalliomäki vaihtoivat eräitä tiehankkeita eduskunnan hyväksymästä hankesuunnitelmasta. Keskisuomalaisittain tärkeä nelostien Lusi - Vaajakoski -osuuden parannus oli siirtymässä hamaan tulevaisuuteen.
Nyt valtiovarainvaliokunta osoitti kaapin takaisin paikalleen liittämällä budjettimietintöön ponnen, jossa edellytettiin nk. ykköskorin hankkeiden toteuttamista; nelostien parannus alkanee sittenkin vuonna 2007.

Enemmistöhallitusten toistuvana ongelmana on ollut, että hallitus ei piittaa - sen ei tarvitse piitata - eduskunnan päättämistä kehyksistä. Normaalissa parlamentarismissa eduskunta näyttäisi hallitukselle ovea, mutta hallituspaikka on niin haluttu ja ryhmäkuri vankka, että hallituspuolueitten kansanedustajat mieluummin luopuvat omasta kannastaan kuin kaatavat hallituksen. Siksi enemmistöhallituksella on välttämättä eduskunnan enemmistön tuki. Silloinkin kun se toimii eduskunnan tahdon vastaisesti.