Jyväskylän alue- ja katurakentamisesta vastaavaa Altek aluetekniikkaa ollaan naittamassa yhteen liikenne- ja viestintäministeriön alaisen Tieliikelaitoksen Keski-Suomen yksikön kanssa. Fuusiossa syntyisi ensi vuonna toimintansa aloittava n. 200 henkilöä työllistävä yhteisyritys.
Sillä, että liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovinen on mm. Altekista vastaavan Jyväskylän apulaiskaupunginjohtaja Timo Koiviston puoliso, ei välttämättä ole sattumaa suurempaa osuutta asiassa. Ja periaatteiden sopiminen suoraan kuherrusvuottaan viettävän pariskunnan perhepiirissä on nähtävä jopa myönteisenä tekijänä.

Toivottavasti uusi yhteisyritys ei peri Altekin periaatteita, niistä on huonoja kokemuksia.
Altekin uusien toimitilojen tupaantuliaiset n. 3 vuotta sitten johtivat varoitukseen yksikön johtaja Olli Koivistoiselle; tekninen johtaja Osmo Rosti tiukensi alkuperäisen huomautusehdotuksensa teknisen lautakunnan kokouksessa, josta puheenjohtaja poisti 8 juhlallisuuksiin osallistunutta kokoustajaa asianosaisina. Runsaat 20.000 euroa maksaneen tilaisuuden pelkästä suunnittelusta ja organisoinnista kertyi laskua 3.500 euroa; ulkopuolisen konsultin käyttö arvioitiin harkitsemattomaksi eikä tarjoilun järjestämistäkään kilpailutettu. Jopa kutsukorttien suunnittelu oli annettu avoimella valtakirjalla.
Altek ylitti budjettinsa tuona vuonna.