Varkaudessa puhunut Eero Heinäluoma syytti poikkeuksellisen rajusti perustuslakivaliokunnan enemmistöä siirtymisestä juridiikasta politiikkaan. Heinäluoma muistutti Bosnian ALTHEA-operaatioon viitaten, että Suomi on jo lähettänyt joukkoja EU-operaatioon nykyisen päätöksentekomenetelmän mukaisesti. Operaatioon osallistuneen 230 hengen suomalaisen taisteluosaston komentajana toimi prikaatinkenraali Juha Kilpiä.
Tuolloin ei kukaan kiistänyt, etteikö joukon lähettämistä koskeva lopullinen päätös kuulunut presidentille. Koska joukot lähtivät presidentin käskystä, on presidentti selvästi ylittänyt toimivaltansa, määrännyt suomalaiset joukko-osastot osallistumaan Suomen rajojen ulkopuolella suoritettuun sotilaalliseen operaatioon. Pahimmillaan operaatio on nähtävä hyökkäyksenä vieraaseen valtioon!
Ilmeisesti valtakunnanoikeus on nyt kutsuttava koolle ratkaisemaan sotasyyllisyyskysymystä.
Mahdollisesti presidentti tulee vetoamaan neuvonantajiensa ja perustuslakivaliokunnan silloisiin lausuntoihin. Ovatko ne siis harhauttaneet presidentin antamaan toimivaltaansa kuulumattoman sotilaskäskyn?