Kuntauudistuksen keskustelussa on jäljelle jäävien kuntien lukumäärä tullut näköjään itseisarvoksi. Pari laskutapaa:

Vaalipiirejä on 14 + Ahvenanmaa. Jos Helsinki pidetään omanaan ja loput puolitetaan, tulee lukumääräksi 27 + Ahvenanmaa.

25 suurimmassa kaupungissa asuu jokseenkin tarkkaan puolet suomalaisista. Jos loput jaetaan 20-30.000 asukkaan kuntiin, niin lukumääräksi tulee 120 - 130.

Kummassakaan laskutavassa ei ole otettu huomioon kuntien keskinäisiä rakenne-eroja eikä niiden yhdistämisellä saavutettavia etuja. On tuijotettu vain kuntakokoja. Tuollaisenaan ne vastaisivat ehdotettuja alue- ja peruskuntamalleja. Piirimallin lähtökohdaksi tulisi ilmeisesti keskussairaalapiirit.

Perusteluksi muutokselle on jätetty mielikuva - sanomatta sitä kuitenkaan ääneen - että suuri on kaunista.
Kuntatalouden tunnusluvuista tuollaista johtopäätöstä ei voi tehdä.

Suurilla kuntarakenteilla ei säästetä kustannuksia, eihän palveltavien määrä mihinkään kuntarajoja siirtelemällä muuttuisi. Ei myöskään palvelevien lukumäärä, vai onko tarkoituksena, että entistä harvemmat tekevät entistä enemmän töitä? Siis koulujen luokkakokoja kasvatetaan edelleen, vanhukset vain varastoidaan jne.
Kun yhtälöön sijoitetaan vielä suurten yksiköitten sisäänrakennettu taipumus pöhöttyä eriasteisilla johto- ja päällikköportaan viroilla, ei odotuksille kustannusten alenemisesta ole reaalisia perusteita. Lisäksi nuo päällikkövirat lähes poikkeuksetta politisoituvat, mikä ei ainakaan kustannustehokkuuden kannalta ole ainakaan välttämätöntä, tuskin sitä edistävääkään.

Kuntauudistuksen todellisena tavoitteena on selvästi pyrkimys lähidemokratiasta massojen hallitsemiseen. Siinä valta on etääntynyt mahdollisimman kauaksi vastuusta, mikä väistämättä betonoisi vallan suurille puolueille. Tästähän ex-oikeusasiamies Jacob Södermankin varoitti haastattelussaan Hufvudstadsbladetissa ja Turun Sanomissa.

"Kommunreformen är ett teknokratiskt projekt som drivs av politiska statssekreterare utan folkets mandat. Därför är den mycket odemokratisk,"

"Kuntia yhdistetään, lautakuntia pannaan yhteen. Tämä taas johtaa virkamiesvallan kasvuun"

Rakenneuudistuksen ainoat kustannussäästöt - jos niitä todellisuudessa syntyykään - tulevat siitä, että palvelut siirretään niin kauaksi, että kansalaiset eivät enää hae niitä. Esimerkiksi terveyspalveluita haetaan vasta ambulanssikyydillä teho-osastolle, vanhukset vasta saattohoitoon - tai ruumisautolla. Voidaanko siinä vaiheessa enää puhua pohjoismaisesta hyvinvointiyhteiskunnasta?