Liisa Jaakonsaari näki äskettäin Suomen perustuslaissa EU-perustuslaista johtuvan valuvian. Nyt myös hallituksen monivuotinen kansalaisvaikuttamishanke on paljastanut demokratiassa valuvian: kansalaiset, jotka pyrkivät vaikuttamaan.
Oikeusministeriö esitteli kansalaisvaikuttamishankettaan mm tiedotteessaan 23.10.2006 :
"Oikeusministeriö on asettanut hankkeen parantamaan kansalaisten ja hallinnon vuorovaikutusta. Tavoitteena on kehittää osallistuvaa demokratiaa ja luoda yhteyksiä kansalaisten, päätöksenteon ja hallinnon välille. Hanke on osa hallituksen kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelmaa."
Hankkeen toteutuksesta kerrotaan:
"Marras-joulukuussa 2006 kansalaisvaikuttamisen hanke järjestää kuusi keskustelutilaisuutta, joissa vaikuttamista ja sen kehittämistä tarkastellaan eri näkökulmista."

Ministeriöstä ei kuitenkaan saanut vastausta tiedusteluun kuulemistilaisuuksien paikoista ja ajankohdista. Vastausta ei saanut myöskään kansanedustaja Raimo Vistbacka, joka kirjallisella kysymyksellä KK 1010/2006 uteli asiaa.
Ministeri Leena Luhtanen kyllä selitti hankkeen tavoitteita ja tuloksiakin, onpa siinä jopa "toiminut lukuisia työryhmiä ja tutkimushankkeita", jotka ovat "itselleen sopivin tavoin järjestäneet useita kymmeniä seminaareja ja keskustelutilaisuuksia".
Vastauksen rivien välistä on luettavissa, että mikään niistä ei ollut avoin kansalaisten kuulemistilaisuus.
Ministerin vastauksessa sanottu "yhdelle kysyjälle" annettu vastaus on hukkunut bittiavaruuteen, perille se ei koskaan saapunut. Ehkä naakka tms. luontokappale on sattunut kriittisellä hetkellä istuutumaan langoille ja maadoittamaan piuhat.

Ministerin "kysykää mitä tahansa - me vastaamme mitä tahansa" -luokkaan kuuluvan vastauksen perusteella on todettava edustuksellisen demokratian ulottuvan jo kansalaisvaikuttamiseen. Kansalaiset keskustelevat edustajiensa välityksellä kansalaisvaikuttamisesta. Ongelma on kuitenkin, että kansalaiset eivät pääse sen enempää osallistumaan itsenäisesti kuin valitsemaan keskusteluun osallistuvia edustajiaan. Ministeri valitsee edustajat heidän puolestaan. Ja nämä puolestaan valitsevat "itselleen sopivin tavoin" keskustelukumppaninsa. Kun vielä ministeri on valittu edustuksellisen demokratian periaatteilla kansaa edustavien senaattoreitten päätöksillä, onkin kansalaisvaikuttamisen seula vähintään neliportainen. Seulaston läpäisee vain hieno pölykerros, ja kansalaisten suora vaikuttamismahdollisuus pyyhkiytyy tuulen mukana demokratia-aavikolle.

Tuossa casessa on toinenkin periaatteellinen ongelma:
eduskunnan kirjallisten kysymysten tarkoituksena on, että asianomainen ministeri tekee selkoa kansanedustajan kysymästä hallintoon liittyvästä seikasta. Mutta OM Luhtanen näyttää ymmärtäneen edustuksellisen demokratian ulottuvan siihenkin: hallintoa johtavaksi valittu edustaja (=ministeri) esittää kansalaisen edustajan (=kansanedustajan) puolesta itselleen kysymyksen, joka läheisesti muistuttaa kansalaisen edustajansa välityksellä esittämää kysymystä.
Pitäisiköhän esittää kysymys uudelleen? Ja jos pitäisi, niin pitäisikö esittääkö täsmälleen samansisältöisenä vai joltakin osin täsmennettynä?
Saattaisi olla aihetta kysyä OM Luhtaselta sitäkin, miten hän ja hänen ministeriönsä ovat ymmärtäneet eduskunnan vapaisiin tiedonsaantimenetelmiin kuuluvien kirjallisten kysymysten tarkoituksen.