Lappeenrannan Huhtiniemeen haudattujen jatkosodan aikana 1944 teloitettujen kaivauksissa on jälleen löytynyt kaksi uutta vainajaa aiemmin löydettyjen 11 lisäksi. Ruumiita on todisteltu mm. Dagens Nyheterin uutisella jatkosotaa vanhemmalta aikakaudelta oleviksi venäläisiksi vainajiksi. Todisteena esitellään haudasta löytynyttä luunappia ja ortodoksisia aiheita sisältäviä ristejä ja riipuksia.

Havainnot eivät tue ensikäden tietoa omaavien kertomuksia. Siksi haluan kirjata julkisuuteen seuraavaa:
Siiranmäestä 16.6.44 vedettyjä JR7:n joukkoja koulutettiin Huhtiniemessä. Tuolloisen ampumaradan päässä oli kaivanto, johon ruumitta haudattiin "kerroksittain" ja peitettiin sitä mukaa kun uusia ruumiita tuotiin. Tuota aluetta ei ole vielä tutkittu. Paikkakuntalaisten tietojen mukaan alueelta on kuljetettu "puhdistettavaa" maata n. 3 km etelämpänä olevalle Mattilanlammen alueelle.
Joukot saivat tiukan määräyksen pitää "suut supussa" asiasta. Tiedot vainajista ja teloituksista jäivät elämään legendana, jonka todenperäisyyttä ovat tutkineet erityisesti toimittajat Antti O. Arponen ja Martti Meuronen, jotka ovat kirjoittaneet aiheesta kirjan "Teloitetut". Myös Heikki Hietamies kertoo asiasta kirjassaan "Sotatuomari".
JR7:n veteraaneja on edelleen elävien kirjoissa, heistä useat ovat jo ottaneet yhteyttä mm. Antti O. Arposeen, ja yhteystiedoista ilmoitettu myös nyt tehtyjä löytöjä tutkivan KRP:n Olli Töyräkselle.

Lokakuussa 1971 Huhtiniemessä tehdyissä viemäröintitöissä paljastui luita, joista asiaa omatoimisesti tutkinut torivalvoja Keijo Koistinen lähetti näytteet Ouluun tutkittavaksi. Nuo näytteet sekä niiden tutkimista koskeva tieto on hävinnyt.
Löydöstä ei ole poliisin tiedostoissakaan mitään viitettä; tutkintaa siitä ei käynnistetty. Suullinen tieto kertoo kuitenkin luut sittemmin siirretyn "hautausmaalle". Minne ja koska, on hämärän peitossa. Viemärin kaivajat kertovat saneensa ohjeet peittää ne takaisin kaivantoon. Alue asfaltoitiin.
Sota-arkistosta ei löydy mitään asiakirjaa Lappeenrannan kenttäoikeudesta tai siellä teloitetuista; virallisen tiedon mukaan teloituksia ei ole.
Kadonnut on myös sotapoliisin muutoin tarkoin ylläpidetyistä päiväkirjoista kesän 1944 tapahtumista kertova vihko.

Sittemmin Lappeenrannan kaupungin suorittamissa koekaivauksissa löytyi lisää luita, joiden ikää ei kuulemma pystytty varmentamaan.
Asia sai uuden ulottuvuuden, kun Lappeenrannan arkistosta löytyi asiakirja, jossa Lappeenrannan kenttäoikeuden tuomariksi nimetty Toivo Tapanainen vahvistaa kenttäoikeuden perustamisen. Asiakirjan reunamerkinnän mukaan propagandatehtävissä toiminut everstiluutnantti Kalle Lehmus oli saanut tehtäväkseen valvoa asiakirjojen hävittämisen. Asiakirja esitettiin Suomi-express -ohjelmassa 4.10.06 ja MTV:ssä.
Tuon asiakirjan perusteella tutkija Juhani Tasihin löysi sota-arkistosta 20.6.1944 päivätyn kenraali Erik Heinrichsin allekirjoittaman päiväkäskyn, jossa määrätään yksikköönsä palaamasta kieltäytyvät "pakkokeinoin, tarpeen tullen ankarintakin aseellista pakkokeinoa käyttäen, palautettava järjestykseen". Asiakrija julkaistiin Seura-lehden erikoisnumerossa 27.10.2006.
Jatkotoimenpiteistä määrätään: "Aseellista pakkokeinoa käytettäessä henkensä menettäneistä on ilmoitettava heti yksikköihin 1018 ja 1134/10".
Virallisenkin totuuden mukaan yksiköstään karanneita oli tuhansia ja osa heistä katosi toistaiseksi selittämättömällä tavalla "muonavahvuudesta"; nyt on selvitettävä, mitä ilmoituksia em. määräyksen mukaan on tehty. Ei voida kuvitella, että määräystä olisi siltä osin jätetty noudattamatta. Todennäköisempi selitys on, että asiakirjat noiltakin osin hävitettiin.
Seura-lehden tietojen mukaan 10. sotapoliisikomppanian päällikkö kapteeni Matti Nikula kieltäytyi noudattamasta hallinnollisen toimiston antamaa määräystä karkureiden kokoamispisteen perustamisesta. Kokoamispiste perustettiin vasta 23.6.44, jolloin Nikula siirrettiin toisiin tehtäviin. Nikulaa ei rankaistu kieltäytymisestään; normaalisti se olisi johtanut sotaoikeuteen.

Sodanaikaisten kuolemanrangaistusten lukumäärää väitöskirjassaan vuonna 1999 selvittänyt Jukka Lindstedt on asiakirjojen perusteella päätynyt 46:een sotilaskarkuruudesta teloitettuun; 30 muuta kuolemaan tuomittua muutettiin sota-ylioikeudessa kuritushuonetuomioiksi.
Väitöskirjassaan hän toteaa myös ettei mikään sota-arkiston asiakirjalähde tunne Huhtiniemen teloituksia, ja että ne ovat ristiriidassa muiden teloituksista saatavilla olevien tietojen kanssa.
Heinrichsin päiväkäsky saattaa Lindstedtin väitöskirjan outoon valoon. Jos se oli Lindstedtin tiedossa mutta väitöskirjassaan sivuuttama, niin kyse on ilmeisesti tieteellisestä väärennöksestä. Muussa tapauksessa on arvioitava väitöskirjan (osittainen) peruuttaminen, koska teloituksiin oleellisesti liittyvää tietoa puuttuu.
Ainakin Suomi sai ikioman "Katynin metsän", jonka takaa on vaikea esittää muille vaatimuksia oman lähihistoriansa avoimesta selvittämisestä.

Tänään keskustelin uudelleen erään JR7:n veteraanin kanssa toisaalta kuulemastani asiasta, joka saattaa liittyä Huhtinimenkin asiaan, siksi sekin ansaitsee tulla tässä dokumentoiduksi:
Rynnäkkötykkipataljoona vedettiin 29.6.1944 Talin-Ihantalan linjalta. Seuraavana päivänä 3. komppania luovutti kaikki vaununsa 1. ja 2. komppanialle ja se siirrettiin Lappeenrantaan. Sen jälkeen tiedot tuosta komppaniasta puuttuvat.
JR7 ei enää tuolloin ollut Huhtiniemessä - heillä oli täysi työmaa Vuosalmella -, joten tuosta kysymästäni komppaniasta en saanut lisävalaistusta.
Esiin tuli kuitenkin toinen nyanssi, josta ei ole juurikaan puhuttu tai kirjoitettu:
Tuo rynnäkkötykkipataljoona vedettiin pois Viipurista juuri ennen NL:n hyökkäystä, Siitä käynnistyi huhu vetäytymismääräyksestä, joka "ei tavoittanut kaikkia". Vetäytymiskäskyä todisteltiin kertomalla, että "rynnäkkötykit lähti jo".
Pataljoonan poisvetämiseen ehkä vaikutti, että 2. komppanian päällikkö von Troill kaatui ja 1. komppanian päällikkö Kvikant haavoittui kuolettavasti 16.6. Kuuterselässä, ja pataljoona peräytyi "epäjärjestyksessä".
Viipuri vallattiin 20.6.

Aiemmat blogini
Tieto on valtaa 31.1.06
Linkkejjä
Wiki + lähteitä