Kreikka on todella pahoissa ongelmissa: maalla erääntyy 20.8.12 n. 3,2 miljardia euroa lainoja maksuun, kassa on tyhjä ja toimia tarkistava troikka antaa lausuntonsa vasta syyskuussa.
Troikka aloitti työnsä kyllä hyvissä ajoin, mutta keskeytti sen, koska Kreikka ”ei ollut tehnyt mitään”. Kreikan hallitus kommentoikin jo tilannetta, että ”tuli vähän lepsuiltua”.

Mutta hädässä on ystävä lähellä: EKP antoi Kreikan keskuspankille luvan rahoittaa ”tilapäisesti” Kreikan valtiota neljällä miljardilla eurolla.
Onhan EKP harrastanut aiemminkin setelirahoitusta, mutta nyt se tunnustettiin avoimesti - ilman minkään demokraattisesti valitun elimen päätöstä.
Koskahan Kreikka aikoo maksaa velan takaisin?
Maksaakohan toisen tukipaketin uudesta erästä; siitä, jonka ehdoista troikka antaa lausuntonsa?

Tuo EKP:n setelirahoitus kylläkin ennakoi sitä, ettei Kreikka tule saamaan ”jo luvattua” toista tukierää. Eihän se ole toteuttanut mitään sille asetettuja ehtoja.
Päinvastoin, kaikki aiemmat suunnitelmat ovat limbonneet. Henkilöstösupistustenkin sijaan Kreikka toteutti ennätysmäisen suuren rekrytointiohjelman.
”Vaikka julkisen sektorin vähennyksistä on sovittu, palkkaavat he uutta väkeä ovista ja ikkunoista.”

Talousasiantuntijat ovat arvioineet eurokriisin rauhoittamiseen tarvittavaa summaa, että pitäisi lunastaa kaikki velat. Siihen tarvittaisiin varovasti arvioituna huikeat 4.500 miljardia euroa, tohinalla perustetun EMV:n maksuvara on vain kymmenesosa siitä. Suomen vastuut ovat jo nyt n. 30 miljardia.
Kreikassa tuota menetelmää sovellettiin jo toisessa tukipaketissa: Kreikan kokonaisvelka kasvoi, yksityisten velkaa vain siirrettiin julkiseksi velaksi.
Ja sijoittajat siirsivät saamansa rahat pikimmiten Kreikasta pois.
Samaa tapahtuu myös Espanjassa: sijoittajat ”vähentävät maapositioitaan”.