Tilastokeskuksen ennakkotilaston mukaan 65 vuotta täyttäneitä asui Suomessa vakituisesti heinäkuun lopussa jo yli miljoona.
Tilastollista faktaa, mutta paljonko määrä pienenee, jos eläkeikä nostetaan 75 vuoteen?

Jo nykyisin yli 55 vuotiaista on lähteestä riippuen jopa puolet jo eläkkeellä. He eivät ole enää eläköitymässä seuraavan 10 vuoden aikana.
Sen sijaan 15-25 vuotiaita on tulossa työelämään enemmän kuin eläköityviä.
Työttömyys siis kasvaa seuraavan 10 vuoden aikana n. 100.000:lla vaikka eläköitymisikä pidettäisiin nykyiselläänkin.
Jokainen työelämässä nykyistä kauemmin jatkava ikääntynyt vie työpaikan nuorelta vasta työhön tulevalta.
Sitäkö halutaankin?

Suomesta puuttuu työpaikkoja, ei työntekijöitä. Parhaillaan työttömänä on - lähteestä riippuen - jopa yli 500.000 suomalaista.
Erityisesti EK on haalimassa ulkomaalaisia työtekijöitä ”korvaamaan uhkaavaa työvoimapulaa”. Ensisijaisesti kannattaisi työllistää tuo kotimainen ”reservi”, huomattavilta osiltaan nuoriakin. Mutta sille ei haluta maksaa suomalaisten työehtojen mukaista palkkaa.

EK:n vaatimus on ymmärrettävä niin, että se haluaa Suomeen Keski-Eurooppalaiset hapatyövoimamarkkinat. Viron ja Puolan palkkatason - kotimaisella hintatasolla.
Ja tuohon hintatasoon ennustetaan rutakkaa korotusta.