Euroopan talouden vakauttamiseen on syydetty jo satoja miljardeja euroja, mutta se riittää näköjään vasta alkupaloiksi; nyt summa halutaan ainakin kaksinkertaiseksi.
Onko pankkien ahneudella mitään rajaa?

Ainakin sen rajoja päästään kokeilemaan lupaamalla sosialisoida kaikkien taloutensa ryssineitten maitten rahoittajien luottotappiot.
Seuraavaksi avustettavien kasvavaan joukkoon ilmoittautui hallituskriisiin ajautunut Portugali. Ei ole vaikea arvata, että myös avokätisesti naapuriaan rahoittanut Espanja paikkaa omaa kuilun partaalla hoippuvaa talouttaan yhteisistä varoista. Silloin tarvitaankin jo toista kertaluokkaa olevaa rahastoa.

Suomen tuollaiseen ahdinkoon ajaneen porvarihallituksen tuska on varmasti kova; vaalit tulossa mutta asiasta ei voi kertoa avoimesti äänestäjille.
Asian kiertely saa jo surkuhupaisia piirteitä, kun vastaukset vaihtelevat niin vastaajasta kuin kysyjästäkin riippuen. Välillä Suomi ei ole sitoutunut vielä mihinkään ja sitoutuminen jopa kielletty. Seuraavassa lauseessa tai kommentissa asia kerrotaan jo sovituksi.

Jotakin selvyyttä asiaan saataneen oikeuskanslerille tekemälläni tutkintapyynnöllä; voi olla vaikea selittää OKA:lle, että "mitään ei ole sovittu" ja uudelle eduskunnalle, että "Suomi ei saa rikkoa sopimuksiaan". Siitä saattaisi olla omat seurauksensa.

Tuska näyttää kasvavan myös EU:ssa; Perussuomalaisten nousu hirvittää. Vaalien ilmeistä suurvoittajaa on poliittisesti lähes mahdoton pudottaa uudesta hallituksesta, kun hallituksen muodostaisivat vaalien häviäjät. Peräti suurhäviäjät.
Perussuomalaisten nousu hallitukseen puolestaan viheltäisi pelin väistämättä poikki.
Taloutensa ryssineet maat joutuisivat hoitamaan itse asiansa - niin kuin olisi äskettäin vahvistetun Lissabonin sopimuksen mukaan pitänytkin hoitaa.
Samalla niitä ylirahoittaneet pankit joutuisivat kattamaan luottotappionsa noista veloista perimillään ylikoroilla; sitähän se yrittäjän riski tarkoittaa.

Olisi sittenkin kannattanut kuunnella Perussuomalaisia ja lähteä tuolle tielle jo Kreikan tapauksessa.
Edes Kreikan erottaminen EMU:sta ei olisi aiheuttanut katastrofia; drakhma olisi devalvoitunut 30-40% ja Kreikan alijäämäinen ulkomaankauppa olisi saanut välttämättä tarvitsemansa piristyksen. Vain ulkomaankaupan tuloilla voi maksaa ulkomaisia velkoja.
Kreikka oli - ja on - niin pieni toimija maailman markkinoilla, että kukaan ei olisi edes huomannut, että se on pelistä pois. Suomalaisten työllisyyteen sillä ei olisi ollut vaikutusta yksittäisiä erikoistapauksia enempää. Globaalisti ei senkään vertaa.
Eikä se olisi vaikuttanut Suomen korkotasoonkaan kuin enintään alentavasti; riskin kasvu yhtäällä lisää rahoittajien kiinnostusta pienemmän riskin kohteisiin.